Digitalist Networkin aikoinaan perustanut ja sittemmin Digitalist Group Oyj pörssiyhtiön toimitusjohtajanakin toiminut hallitusammattilainen Ville Tolvanen aloittaa InHunt World Oy:n hallituksen puheenjohtajana tammikuussa 2021. Tolvanen asuu nykyisin pääosin Italiassa, mutta etäyhteydet ja etätyötilat luovat puitteet modernille hallitustyöskentelylle, fyysistä kohtaamista täydentäen. InHunt Worldin puheenjohtajuuden lisäksi, Tolvanen aloittaa myös InHunt Groupin Senior Advisorin roolissa.
”Liityn InHunt Worldiin sen takia, että käytännössä aina kansainvälinen kasvu vaatii onnistuakseen oikeiden henkilöiden löytämistä uudessa markkinassa. Näiden henkilöiden löytäminen ja palkkaaminen oman kotimarkkinan ulkopuolella on usein asia, josta muodostuu kasvuyrityksille erittäin iso ongelma. Lähdemme rakentamaan InHunt Worldistä yritysten kansainvälisten rekrytointien alustaa viemällä samalla rekrytoinnin ja suorahaun digiaikaan”, kertoo Tolvanen.
Ville Tolvanen tunnetaan erityisesti digitalistina, yhteisöjen liiketoiminnallistajana ja kokeneena yrittäjänä, mutta tänään Ville puhuu fiksusta omistajuudesta, liiketoiminnan virtualisoinnista ja modernista hallitustyöskentelystä.
”Villen mukaantulo on äärettömän positiivinen asia. Olemme käyneet keskusteluja pitkin syksyä ja ajattelemme maailmasta ja bisneksestä hyvinkin samalla tavalla. Varmasti sekin auttaa, että Ville asuu nykyään Italiassa ja itse olen jo pidempään asunut Espanjassa. Olemme siis molemmat tottuneet sukkuloimaan tässä kiihtyvällä tahdilla digitalisoituneessa maailmassa ajasta ja paikasta riippumatta.
Vaikka InHunt Worldin toiminta alkoi jo vuonna 2016, painoimme tietyllä tapaa reset -nappulaa nyt kesällä ja syksyllä olemme luoneet verkostoomme täysin uuden toimintamallin ja pohjan. Startup -maailmasta tuttu Lean ajattelutapa, jatkuva testaus ja oppiminen sekä kasvuhakkerointi (Growth Hacking) ovat meidän toiminnan ytimessä. Uudet teknologiat, digitaalisuus ja innovatiivisuus ovat nähtävissä kaikessa toiminnassamme ja näin olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme Villen tasoisen digitalistin liitettyä yhtiömme toimintaan”, kommentoi InHunt Worldin toimitusjohtaja Teemu Ruuska.
InHunt Worldin hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi Tolvanen ottaa myös Senior Advisorin roolin vastuulleen InHunt Groupissa. Muita InHunt Groupin Senior Advisoreita tällä hetkellä ovat mm. Ari Rahkonen, Asser Lindholm, Mika D. Rubanovitsch ja Hannu Laakso.
”Avainhenkilöiden tunnistaminen ja löytäminen ovat aivan keskeisessä asemassa, kun puhutaan yrityksen ja omistaja-arvon kasvattamisesta sekä Suomessa, että maailmalla. InHunt Groupilla on kahdeksan toimistoa ja yli 30 headhunteria läpi Suomen, joiden avulla pystymme löytämään yrityksille juuri oikeat avainhenkilöt eri positioihin”, toteaa Tolvanen.
InHunt Groupin vuosi Suomessa on ollut erittäin positiivinen pandemiasta huolimatta ja vuoden 2020 liikevaihdossa ei ole odotettavissa mitään suurta tiputusta edellisvuoteen verrattuna. InHunt Groupin toimitusjohtaja Kari Juutilainen kommentoi InHuntin kulunutta vuotta sekä Villen mukaantuloa seuraavasti:
”Olemme olleet tänä vuonna erityisen aktiivisia toimitusjohtajien, hallitusten puheenjohtajien sekä omistajien suuntaan ja se on tuottanut meille hyvää tulosta. Asiakkaat luottavat meihin vaikeinakin aikoina, koska perustamme on hyvässä kunnossa. Se koostuu tosi kovan luokan headhuntereista ja advisoreista, joilta löytyy erityisen hyviä näyttöjä menestyvien yritysten rakentamisesta. Kuten myös Villeltä ja olemme tyytyväisiä saadessamme hänetkin kasvumme tueksi.”