Vastuullisuus — korulauseita vai yritystoiminnan kovaa ydintä?

Jaa somessa:

Vastuullisuus — korulauseita vai yritystoiminnan kovaa ydintä?

Yritysvastuuasioissa korostuu tällä hetkellä kaksi teemaa. Ensimmäinen niistä on strategia integraatio – kun vielä 90-luvulla vastuullisuusasiat olivat sivuosissa yritystoiminnassa, niin tänä päivänä vastuullisuus on olennainen osa strategiaa ja liiketoimintaa, ja sen merkitys tulee edelleen kasvamaan. Toisena teemana on mitattavuus ja mittaaminen – yrityksille on koko ajan tärkeämpää selvittää miten niiden vastuulliset toimet vaikuttavat maapalloon, sen kestävyyteen ja ihmisten hyvinvointiin. Mittaamiseen tulee painetta yhteiskunnalta ja yleisöltä sekä asiakkailta, mutta kasvavassa määrin itseään ja ympäristöään kunnioittavat yritykset haluavat myös oman toimintansa kehittämisen näkökulmasta mitata toimiensa vaikuttavuutta.

Pohjoismaiden suurimman yritysvastuuverkoston FIBS ry:n (Finnish Business & Society) toimitusjohtaja Kimmo Lipposella on pitkä, jo 90-luvulta alkanut kokemus yritysvastuuasioiden johtamisesta yksittäisen yrityksen sekä organisaation tasolta aina Nokian globaalin yritysvastuumallin rakentamiseen. InHunt Group:in johtajuus -podcast sarjassa keskustelimme Kimmon kanssa vastuullisuuskysymyksistä yritysten strategioiden tärkeänä osana ja siitä miten vastuullisuutta mitataan ja kuinka se näkyy yritysten päivittäisessä toiminnassa.

Vastuullisuustoimien mitattavuus ja mittarit

Kuten edellä jo todettiin, aidosti ympäristöään kunnioittavat yritykset ja organisaatiot mittaavat vastuullisuustoimiensa vaikuttavuutta. Vasta mitattavien tulosten myötä toimista tulee totta. Koska vastuullisuusasiat ovat nykyään myös suuren yleisön ja ostavien asiakkaiden vahvan mielenkiinnon kohteita, ei ole merkityksetöntä millaisia mittareita käytetään ja miten mitattuja tuloksia julkistetaan. Jotta ne antavat mahdollisimman oikean ja realistisen kuvan toimien vaikuttavuudesta. Alan konkarina Kimmo tunnistaa haasteet vastuullisuustoimien viher-, valko- tai sateenkaaripesusta, joita ei voi kokonaan välttää, mutta niitä voidaan merkittävästi vähentää läpinäkyvyydellä ja kolmansien osapuolten tekemillä riippumattomilla mittauksilla.

Yritysvastuun keskiössä on osaamisen ja kyvykkyyksien kehittäminen

FIBS ry on Pohjoismaiden suurin yritysvastuuasioita edistävä verkosto. Se on toiminut jo 22 vuotta ja jäsenyrityksiä sillä on noin 400, pienistä muutaman hengen yrityksistä Suomen suurimpiin pörssiyrityksiin. FIBSin päätavoitteena on kirittää ja auttaa suomalaisia jäsenyrityksiään vastuullisuusasioiden tehostamisesssa ja parantamisessa. Tätä työtä yhdistys tekee tarjoamalla jäsenilleen koulutuksia ja erilaisia keskustelutilaisuuksia, joihin vuonna 2021 osallistui lähes 5000 henkilöä. FIBS ei tee suoraa yrityskohtaista konsultointia tai neuvontaa vaan oppien jakaminen tapahtuu yleisissä tapahtumissa, joissa tavoitteena on jäsenyritysten osaamisen ja kyvykkyyksien kehittäminen vastuullisuusasioissa. Oleellista on yritysten vastuullisuusasioista vastaavien henkilöiden keskinäinen yhteydenpito ja parhaiden käytäntöjen jakaminen. Kuten Kimmo osuvasti toteaa:

Kukaan ei yksin ratko maapallon suurimpia vastuullisuuteen liittyviä ongelmia.

Arvot ja yritysvastuun toteuttaminen

Yritysten hallitusten kokoonpanoissa on viimeistään nyt havahduttu myös vastuullisuuskysymyksiin ja vastuullisuuskysymysten käsittely niin hallituksissa kuin johtoryhmissä on kasvanut jyrkästi. Niinpä yrityksissä on syytä katsoa peiliiin ja pohtia edustavatko hallitukset niitä tahoja, joita niiden pitäisi edustaa, esimerkiksi huomioidaanko hallituksen kokoonpanossa asiakasryhmiin kuuluvat vähemmistöt?

Jokaisen itseään kunnioittavan yrityksen tulisi jatkuvasti reflektoida omia arvojaan ja miten niitä toteutetaan. Tehdäänkö päivittäisessä työssä niitä tekoja, jotka ovat arvojen mukaisia. Mikäli arvot ja teot eivät kohtaa, niin seurauksena voi hyvin olla asiakkaiden äänestäminen jaloillaan ja vaikeudet houkutella parhaita osaajia työntekijöiksi. Jotta näin ei käy, täytyy yrityksen päättämät ja julkikirjoittamat arvot ovat niin perustavanlaatuisia toiminnan ohjureita, että läpi organisaation ymmärretään, mitä arvojen mukaan toimiminen tarkoittaa. Ja arvoristiriitojen kohdalla huomataan automaattisesti, ettei niitä vastaan voi toimia!

Blogiartikkelin kirjoittaja:

Petri Peltoniemi
Senior Headhunter, InHunt Group Oy

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.