Mistä koostuu hallitushaun laatu – ja miksi laatu on tärkeää?

Jaa somessa:

Laadun arviointi on arvokkainta, kun sen tekee henkilö, jolle lopputuloksella on merkitystä. Vaikka toiminta näyttää ja tuntuukin kaikin puolin laadukkaalta, mutta lopputulos oli huono, pieleenhän se meni. Kuten vanha sananlaskukin sanoo: “leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli”. Kun puhutaan niinkin tärkeästä asiasta kuin hallituksen jäsenen löytämisestä, ei prosessin sujuvuudella ole merkitystä, jos henkilö osoittautuukin virheratkaisuksi.


Ota tästä tärkeät ja konkreettiset vinkit talteen!

InHunt Groupin hallitushakujen mallia on kehitetty systemaattisesti viimeiset viisi vuotta. Kehittäminen on perustunut tiukkaan itsereflektioon sekä prosessissa mukana olevien henkilöiden kuunteluun: vaikka kaikki menikin hyvin ja lopputulos on loistava, silti aina pysähdymme kysymysten äärelle

Hallitushaun strategisesta tärkeydestä kertoo se, että sekä asiakkaamme että ehdokkaamme antavat aikaansa palautekeskustelulle. Ja mikä tärkeintä, palaavat uudelleen luoksemme seuraavan haun ollessa ajankohtainen.

Laadun käsite on moninainen

Koska laatu voi olla myös kiusallinen asia sen ollessa heikkoa, tarkastelu saatetaan jättää pintapuoliseksi tai jopa jättää tekemättä. Lopputuloksenahan saattaisi syntyä tilanne, jossa omaa toimintaa pitäisi alkaa kehittämään – muuttamaan. Ja nyt käsi sydämelle: muutosvastarinta on ihmiselle luontainen piirre.

Me InHuntissa tarkastelemme hallitushaun laatua kattavasti, ja tästä olemme saaneet kiitosta: laadun ulottuvuudet eivät ole toistaan tärkeämpiä vaan tasavahvassa asemassa:

Sisällön laatu

Hallitushaku sisältää valtavasti tietoa. Sitä toimitetaan luottamuksellisella tavalla sekä yritykselle ehdokkaista, mutta myös ehdokkaille yrityksestä. InHuntin prosessissa yrityksen tietopaketteja toimitetaan prosessin kahdessa vaiheessa: ihan alussa ja valmistauduttaessa tapaamiseen toimeksiantajan kanssa. Ehdokkaat tekevät ennakkotehtäviä saamansa tiedon perusteella.

Tästä olemme saaneet valtavasti kiitosta, koska näin ehdokas ei ainoastaan kuuntele yrityksen strategisia näkemyksiä, vaan hänellä on luontainen paikka myös lausua niistä jotain, kysyä lisää ja pohtia yhdessä omistajan, puheenjohtajan ja nimitystoimikunnan kanssa asioita. Nämä keskustelut ovat poikkeuksetta todella kiiteltyjä, myös oppimisen paikkoja. Sitä ne ovat molemmille osapuolille sekä toisistaan että myös itsestään.

Tekninen laatu

Haun huolellinen aikataulutus ei tarkoita, että prosessi veisi paljon aikaa. Toki kokemuksemme mukaan nykyään hakuihin varataan enemmän aikaa kuin ennen, ja perinteinen yhtiökokousten rytmittämä syklisyys on hävinnyt, mutta hyvän teknisen laadun myötä voimme tehdä haun myös hämmästyttävän nopeasti, jos tilanne sitä vaatii.

InHuntissa hallitushaut ovat aina ns. hiljaisia. Prosessi viedään läpi luottamuksellisesti ja ammattimaisesti. Teknistä laatua on myös NDA-sopimukset sekä selkeä ohjeistus esim. salassapidosta. Se nyt vain on tänä päivänä niin, ettei ehdokkaista saa kysellä kavereilta eikä prosessista jutella missä sattuu.

Toiminnallinen laatu

Hakuun nimetyn tiimin vastuullinen Senior Headhunter vastaa toiminnallisesta laadusta. Aikataulut sovitaan, niistä pidetään kiinni ja yhteydenpito sekä toimeksiantajaan että ehdokkaaseen päin on aktiivista. Kaikki tietävät miten prosessi etenee ja missä mennään. 

Tapaamiset järjestetään tyylikkäästi, palvelu pelaa ja strategisen tärkeä prosessi ei jännitä vääristä syistä.

Tunnelaatu

Hallitushaku omaan yritykseen on myös tunnekysymys. Me otamme tämän vakavasti ja kunnioituksemme sitä kohtaan näkyy tavassamme toimia.

Uusi jäsen tulee todella iholle, kollektiivisen hallituksen päättäjäksi. Kenelle tämän roolin haluaa antaa ja miksi?
Lopputuloksena prosesseissamme päätös lopulta syntyy luottavaisin ja hyvillä mielin: tätä ehdokasta emme halua ohittaa & tähän yritykseen todella haluan panostaa!

On hyvä myös huomata, että laadukkaan prosessin päätteeksi valitsematta jääneet ehdokkaat eivät koe pettymystä liian karvaana. Suomi on pieni maa, ja me kohtaamme pian taas – kenties ihan toisenlaisessa tilanteessa. Ehkäpä aiempi ehdokkaamme onkin ostava asiakas huomenna.

Saamamme palaute on paitsi arvokasta, myös erittäin upeaa! Prosessimme on siinä mukana olevien mielestä selkeästi raskas mutta kattava.

Hallituksen jäsenen valinta on kriittisen tärkeä päätös, mutta niin on hallituspaikan vastaanottaminenkin. Vastuu on valtava, eikä päätöstä pidä tehdä kevyesti. Joskus ehdokkaat ihmettelevät saamansa tiedon määrää, mutta asiaa tarkemmin mietittyään jopa päivittelevät jälkeenpäin, miten joskus onkin tullut otetuksi hallitusvastuu itselle paljon pienemmällä ymmärryksellä. Tästä saamme kiitosta, koska

InHunt ei ole kummankaan puolella, vaan molempien kanssa.

Lopuksi muutama fakta InHuntin hallitushauista:

  • InHunt on todella löydetty hallitushakujen laadukkaana tekijänä. Teemme hakuja listayhtiöihin, valtionyhtiöihin sekä reguloiduille toimialoille ja kuntaomisteisiin konserneihin. Pk-sektori on meille tuttu ja mm. perheyhtiöissä meidät jo tunnetaan luottopelaajana.
  • Haemme myös hallitustason Advisory Boardeja ja meiltä saa Advisory Board -toimintamallin kuluitta omaan käyttöön, vaikkei meiltä hakua hankkisikaan.

Me jaamme myös meille kertynyttä osaamistamme aktiivisesti. Teemme sen blogiartikkeleissa, podcastissamme, kouluttamalla (mm. Hallituspaikan haku -valmennusKauppakamarin HAB Advisory Board sertifikaattikoulutus) sekä toimimalla Public speakereina. Me myös valmennamme, auditoimme ja kuratoimme hallitustyötä. Myös perehdytys kuuluu toimintaamme sekä uudistuvien hallitusten että nimitysvaliokuntien kohdalla.

Me myös toimimme hallitustyön ihmisiä yhdistävänä plattana: suosittelijamme saavat puheluita hallitushakua käynnistäviltä toimijoilta ja on ihan selvää, että vaikka siellä puhutaan tietenkin InHuntista, kyllä siellä myös vaihdetaan kokemuksia, opitaan ja ennen kaikkea – siellä tutustutaan. On todella hienoa voida olla mahdollistamassa sitä!

Prosessimme on ns. pörssiyhtiötasoa mutta käytämme samaa tasokasta toimintamallia, olipa yritys minkä kokoinen tahansa – se on kuitenkin aina omistajalleen koko maailma. Vaikkakin lopuksi on kyllä ihan pakko siteerata erästä kokenutta pörssiyhtiöissä toimivaa hallitusammattilaista: 

Näin laadukkaassa prosessissa en useinkaan ole ollut, eivätkä pörssiyhtiötkään toimi aina näin hienosti.

Artikkelin kirjoittaja 

Tarja Ilvonen
Johtaja, Board Competencies
Senior Headhunter

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
eCom Sales & Customer Director
Aluejohtaja Turku, Nobina
Head of Ship Design
Business Development Manager
Aluepäällikkö / - johtaja
Uusimmat

Blogista

Rekrytointi Startupeihin. Kuvassa henkilöt suunnittelevat 3D-mallia yhdessä tietokoneella toimistolla.
Rekrytointi startupeihin: Yleiskatsaus
Nykyisessä erittäin kilpaillussa liiketoimintaympäristössä oikeiden lahjakkuuksien palkkaaminen on haastavaa. Tämä on vielä haastavampaa startupeille, joilla...
InHuntGroup_TTK_AsiakasQuote_1200px_3
Uusi HR- ja kehitysjohtaja löytyi ketterästi suorahaulla
Työturvallisuuskeskus ry (TTK ry) on suomalaisten työmarkkinajärjestöjen hallinnoima järjestö, joka tarjoaa tietoa, koulutusta ja välineitä turvallisten ja terveellisten...
InHuntGroup_Biila_AsiakasQuote_1200px_3
Kaikki lähtee liikkeelle kunnon pohjatöistä –profiilinmäärittely ohjaa oikeiden tekijöiden luo
Biila Solutions Oy on vuonna 2008 opiskelijavoimin perustettu autojen siirtopalveluja tarjoava teknologiayritys. Lue yhteistyöstä InHunt Groupin kanssa.
Miten yritykset voivat voittaa globalisaation haasteet. Kuvassa maapallo avaruudesta katsoen.
Miten yritykset voivat voittaa globalisaation haasteet?
Globalisaatio on kuin kolikko: sillä on kääntöpuolensa. Ennen kuin voimme arvioida tämän vaikusta liiketoimintaan, on punnittava sekä sen tarjoamat edut että...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa