Enkelisijoittaja kertoo, mitä pomon pitää ymmärtää nuorten johtamisesta

Enkelisijoittaja kertoo, mitä pomon pitää ymmärtää nuorten johtamisesta
Jaa somessa:

Enkelisijoittaja kertoo, mitä pomon pitää ymmärtää nuorten johtamisesta

Noora Fagerström perusti miehensä Petteri Fagerströmin kanssa Jungle Juicen Barin, josta tuli suomalainen menestystarina. Kolmen lapsen äiti Noora Fagerström keskittää nykyisin energiansa uusien yritysten perustamiseen, nuorten yrittäjien mentorointiin ja enkelisijoittamiseen. Hän on lisäksi yli kymmenen yrityksen hallituksessa. Noora Fagerström kertoo InHuntin podcastissa siitä, millä keinoilla Jungle Juice Barissa luotiin avoin yrityskulttuuri ja siitä, mitä kannattaa huomioida, kun houkutellaan töihin ja johdetaan nuoria työntekijöitä.

Johdon tärkein tehtävä on saada ihmiset voimaan hyvin

Noora Fagerströmin mukaan yrityksen johdon tärkein tehtävä on saada ihmiset voimaan hyvin. Se on tänä päivänä johtajuudessa kaikkein kriittisintä. Hyvä työntekijäkokemus koostuu arvostuksesta, Fagerström sanoo.

Hän on omakohtaisesti huomannut, miten tärkeätä työntekijöille on se, että heidän mielipiteitään arvostetaan ja heidän ajatuksillaan on vaikuttavuutta. Fagerström kertoo, että nuoret työntekijät ovatkin olleet joskus ihmeissään ja suorastaan haltioissaan, kun heidän parannusehdotuksensa on otettu vakavasti ja myös toteutettu.

Fagerströmin mielestä johtajat eivät aina ymmärrä, että työntekijöiden toiveiden kuunteleminen saattaa olla ihan ratkaisevassa roolissa, kun halutaan varmistaa työntekijän pysyminen talossa.

Joskus työntekijä, joka haluaisi jatkaa yrityksessä, saattaa lähteä pomon takia tai siksi, ettei hänellä ole etenemisteitä. Tällöin on voinut olla kyse siitä, että työntekijän toiveita ei ole osattu kuunnella. Fagerström sanookin aina halunneensa viedä työntekijöitä eteenpäin – nostaa seuraavalle tasolle.

Aidon läsnäolon pystyy aistimaan

Puhuessaan kuuntelemisesta Fagerström ei tarkoita mitä tahansa kuuntelemista, vaan aitoa läsnäoloa, jonka jokainen paikalla oleva aistii. Hän kertoo esimerkiksi pyrkivänsä opettelemaan työntekijöidensä nimet ja muistamaan myös heidän elämänsä tärkeitä yksityiskohtia. Uusien työntekijöiden nimet hän jopa kirjoittaa muistilapuille.

Fagerström on halunnut kannustaa työntekijöitä yrittäjämäisyyteen antamalla heille vastuullisia projekteja ja päätäntävaltaa niiden toteuttamisessa. Hänen yrityksissään virheitä on saanut tehdä eikä mokaamista ole tarvinnut pelätä.

Jos ei tee virheitä, ei ole tehty tarpeeksi. Mokaaminen on ihan ok. Virheistäkin oppii, Noora Fagerström muistuttaa.

Nuorten työntekijöiden tyytyväisyys kulminoituu Fagerströmin mukaan aina lopulta työntekijän kohtaamiseen yksilönä, arvostamiseen ja myös joustavuuteen. Erityisesti joustavuus korostuu Jungle Juice Barin kohdalla alkaen vaikkapa siitä, miten työnantaja tekee kaikkensa auttaakseen uutta työntekijää sopeutumaan ja pärjäämään sekä jopa löytämään kavereita:

– Työntekijöistä on pulaa joka alalla. Sun on pakko luoda sellainen yrityskulttuuri, missä on hyvä olla, että sä saat niitä työntekijöitä, Fagerström toteaa.

Kuuntele InHuntin podcast ja ymmärrät nuorten johtamisesta enemmän. Kuuntelemaan pääset täältä >>

 

Blogiartikkelin kirjoittaja
Jari Tourunen
Senior Headhunter, InHunt Group Oy

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Business Controller - tuotekustannuslaskenta
Key Account Manager
Uusimmat

Blogista

Heini Pirttijärvi inspiroi Hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa-blogi-1200x630
Heini Pirttijärvi inspiroi hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa
Hallitushakujen valmennusten marraskuun alumnitilaisuudessa meillä oli ilo kuulla Keynote puhujana Heini Pirttijärveä, johtajaa ja hallitusammattilaista, jolla...
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun-blogi-1200x630
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun
Moni pk-yritys elää arjen pyörityksessä niin tiukasti, ettei energiaa riitä kasvun rakentamiseen. Päivittäinen tekeminen vie mennessään, ja organisaatio ajautuu...
shutterstock_1451056742
Katsaus vuoden 2026 rekrytointimarkkinaan
Vuoden 2026 työmarkkinat headhunterin silmin – missä syntyvät pullonkaulat ja miten ne ratkaistaan?  Vuosi 2026 näyttää työmarkkinoilla ulospäin ristiriitaiselta....
shutterstock_2504900877
Hyvä strategia kertoo arjen tekemisestä 
Strategiat syntyvät usein työpajojen ja fläppitaulujen äärellä, mutta todellinen strategia ei ole tavoitteiden lista — vaan valinta siitä, mitä organisaatio...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.