Enkelisijoittaja Noora Fagerström uskaltaa pyytää palautetta – Olen välillä ollut ihan kauhuissani

Jaa somessa:

Enkelisijoittaja Noora Fagerström uskaltaa pyytää palautetta - Olen välillä ollut ihan kauhuissani

Noora Fagerström sarjayrittäjä ja enkelisijoittaja avautuu InHuntin podcastissa avoimesti oman yrittäjäuransa raskaimmista hetkistä ja siitä, miten niistä selvittiin ja kuinka hän on kehittynyt johtajana. Podcastin pääset kuuntelemaan täältä

Virheet auttavat ennakoimaan tulevaa

Noora kertoo, että yrittäjyytensä haastavin paikka oli noin vuosi sen Jungle Juice Barin perustamisen jälkeen ja lähdimme avaamaan uusia toimipisteitä, kun meille tuli jäätävä kassakriisi. Rahaa piti tehdä ja sä teet koko ajan tappiota. Se oli tosi vaikea tilanne.

Tuosta ajasta Noora kertoo oppineensa, että nyt hän tietää, miten toimisi, jos joutuisi vastaavanlaiseen tilanteeseen uudestaan. Ja haastava tilanne tulikin pian eteen, kun korona-aika alkoi. Olimme tehneen varjobudjetin. Pandemian alettua, otimme sen käyttöön heti ja aloimme nakuttamaan niitä asioista sieltä. Se oli meille helpompaa, kun pääsimme käyntiin heti.

Haasteet vahvistavat henkisesti

Haastavat tilanteet ovat vahvistaneet Noora Fagerströmiä henkisesti. Hän on oppinut, että kaikesta selviää. Hän oivalsi, ettei edes konkurssi ole kaiken loppu. Nykyisin Noora ajattelee, että mikäli tulee konkurssi, niin ei elämä siihen kaadu. Sitten mä hoidan niitä velkoja, ja se voi viedä joitakin vuosia, mutta mä tulen taas uudestaan, Noora toteaa. Ei se aina ole niin vakavaa ja asiat ovat jotenkin järjestettävissä. Tuntuu, että olen sillä tavalla vähän huolettomampi, että tiedän saavani asiat hoidettua, jatkaa Noora. 

Nooran mukaan on tärkeätä huolehtia siitä, että itse jaksaa, mieli pysyy kirkkaana ja pystyy tekemään niitä asioita, joista pitää. Asioita ei vain saa jättää tekemättä. Älytön paine ja stressi tulee yöuniin. Se on todella myrkyllistä.

Tiedätkö mitä alaisesti sinusta oikeasti ajattelevat?

Noora Fagerström on pyrkinyt kehittymään johtajana muun muassa pyytämällä palautetta suoraan työntekijöiltään, mutta myös 360-kyselyiden kautta. 

Olen välillä ollut ihan kauhuissani. Minulla on itsestäni ollut paremmat arviot kuin työntekijöilläni, Noora sanoo.

Hänellä on esimerkiksi ollut käsitys, että hän antaa henkilökunnan päättää asioista, mutta palautteen perusteella näin ei aina ole ollut. Hän kertoo ”kuuntelevansa sujuvasti”, mitä jollakin työntekijällä on ollut sanottavaa, esimerkiksi jonkun asian hoitamisesta paremmin. Joskus hyvälle idealle ei ole tapahtunut mitään pariin kuukauteen, kunnes hän kertoo esitelleensä sen ”omanaan”.

Kuuntelen ideat, mutta en ota niitä välttämättä toteutukseen. Sitten ei tapahdu mitään pariin kuukauteen ja saattaa olla, että esittelen idean omanani. En ole tehnyt sitä tarkoituksella, vaan olen työstänyt sitä alitajuntaisesti ja uskonut oikeasti, että se on ollut mun idea. Sitten työntekijä on sanonut, että ei, mä sanoin siitä, Noora Fagerström naurahtaa ja kertoo, että nykyisin ideat kerätään yhteiseen appiin, jossa ne pysyvät tallessa.

Kuuntele lisää nuorten johtamisesta, yritysmaailmasta ja Nooran omaa vivahteikasta tarinaa InHuntin podcastista täältä >>


Blogiartikkelin kirjoittaja
Jari Tourunen
Senior Headhunter, InHunt Group Oy

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Chief Financial Officer, CFO
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Kontorschef – Åbo och Pargas 
Projektijohtaja
Uusimmat

Blogista

Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
Two,Professionals,In,A,Business,Meeting,,Discussing,Data,On,A
Megatrendit muovaavat osaamistarvetta – pysytkö mukana muutoksessa?
Megatrendit vyöryvät työelämän yli vauhdilla, ja vanhat säännöt eivät enää päde. Tekoäly, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ravistelevat työelämää –  ratkaisevaa...
Tulevaisuuden hallitus tarvitsee systeemistä ajattelua.
Vaikuttava strategia yhdistää merkityksen, rakenteet ja tulokset
InHuntin Hallitushakujen huhtikuun alumnitapahtumassa Keynote puheenvuoron pitänyt Sari Kola puhui hallitustyöstä, strategisen ajattelun merkityksestä sekä siitä,...
Business,Woman,,Meeting,And,Teamwork,With,Handshake,In,Agreement,,Deal
Miksi perinteinen rekrytointi ei enää riitä logistiikka- ja laivausalalla?
Logistiikka- ja laivausala ei ole enää ”murroksessa” – se toimii jo uudenlaisessa toimintaympäristössä. Toimitusketjujen haavoittuvuus, geopoliittinen...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.