Miksi kaikki osaavat rekrytoida?

Jaa somessa:

Miksi kaikki osaavat rekrytoida

”En ole kyennyt itselleni selvittämään miksi jossain yrityksissä lähes kuka tahansa taustasta tai kokemuksesta riippumatta ovat päteviä johtamaan tai kehittämään yrityksen brändiä ja markkinointia. Markkinoinnin määritelmistä ja tekemistä on syntynyt harhaista ajattelua, joka ei ole haihtunut vaikka markkinointi on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana ehkä enemmän kuin viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana.” Näin kirjoitti Ville Tolvanen blogissaan otsikolla ”Miksi kaikki osaavat markkinoida?”.

Tuota kirjoitusta lukiessa ei voinut todeta, että kuinka oikeassa hän on ja kuinka hyvin täysin samat asiat on liitettävissä rekrytointiin ja yrityksien tapoihin toteuttaa sitä. Suomessa tehty kansallinen rekrytointitutkimus 2015 kertoo karua kieltään myös tästä. Tutkimuksen mukaan 56 % rekrytointiprosesseista hoidetaan palkkaavan esimiehen yksikössä. Tämä tarkoittaa siis täysin samaa kuin edellä kirjoitettu eli kuka tahansa kokemuksesta riippumatta ovat päteviä hoitamaan tehokkaasti ja menestyksekkäästi rekrytointiprosessin alusta loppuun. Rekrytointiprosessihan oli se prosessi, jossa luodaan lista vaatimuksista työpaikkailmoitukseen, laitetaan se summamutikassa esille medioihin ja sitten odotellaan ja valitaan sisään tulleista hakemuksista se paras? Mahdollisimman nopeasti tietenkin, koska rekrytointi on pakollinen paha, joka pitää saada nopeasti vaan pois päiväjärjestyksestä, jotta tärkeämmät työt eivät saa odottaa.

Johtajalegenda Jack Welch kehitti säännön 20–70–10. Tämän mukaan jokaisessa organisaatiossa on 20 % huippusuorittajia, 70 % keskitasoa ja 10 % alisuorittajia. Liian usein yritys rekrytoi tahtomattaan keskitason suorittajia tai jopa alisuorittajia. Jotta yritys voisi kehittyä ja mennä eteenpäin, täytyisi pyrkiä rekrytoimaan henkilöitä, jotka sijoittuisivat mainittuun 20 %:iin tai vähintään 70 %:n yläpäähän. Tämä ei valitettavasti onnistu sillä, että rekrytoinnin toteuttaa kuka tahansa ja miten tahansa.

Rekrytointiprosessi on erittäin monimuotoinen ja monessa kohtaa voidaan mennä vikaan. Ammattimaisesti toteutettu rekrytointiprosessi tavoittaa enemmän potentiaalisia ja laadukkaimpia ehdokkaita, joista päästään tekemään valintaa. Tämä on yrityksen kehittymisen näkökulmasta erittäin tärkeää ja myös siitä syystä, että onnistuneen ja epäonnistuneen rekrytoinnin hintalappu on yleensä kymmeniä tai satojatuhansia euroja. Ville totesi näin kirjoituksessaan markkinoinnista: ”Ei voi väittää markkinoinnin toimivan, jos ei ole koskaan nähnyt tai kokeillut parempaa. Suomalaisen on vaikea uskoa, että asioita todella voidaan tehdä uuden teknologian aikana täysin eri tavalla ja erilaisella kustannustasolla. Suomalaisen johtajan on yksinkertaisesti vaikea löytää menestystä tulevaisuudessa tilanteessa, jossa taustapeiliin tuijottaminen tuntuu niin tutulta ja turvalliselta.” Täysin samaa voi sanoa rekrytoinnista.

Kaksi muuta hälyttävää löytöä kansallisesta rekrytointitutkimuksesta oli se, että vaikka sosiaalisen median hyödyntäminen rekrytoinneissa on kasvanut, niin silti 37 % yrityksistä ei hyödynnä sitä lainkaan rekrytoinneissa. Myös 49 % yrityksistä kertoo, että heidän budjetti työnantajamielikuvakampanjointiin on yhteensä 0€. Näitä tuloksia kun katselee, niin ei voi kun ihmetellä ja todeta, että se mielikuva joka meillä on Suomesta edelläkävijä maana, alkaa monessa mielessä olla vanhentunut ja vääristynyt. Nämä asiat kun ei heijastu vain rekrytointiprosesseihin, vaan näkyvät myös kaikessa muussa yrityksen toiminnassa.

Loppuun voisi todeta vähän Villeä mukaillen, että rekrytoinnin aidosti ja mitattavasti menestyksellinen harjoittaminen vaatii laajojen kokonaisuuksien hahmottamista ja hallintaa. Hyvä rekrytointi joko varmistaa tai luo edellytykset tuloslaskelman viimeisen rivin onnistumiselle.

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/ & http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemun vastuualueella InHuntissa on mm. liiketoiminnan kehittäminen, markkinoinnin suunnittelu ja toteutus sekä tuotteiden ja palveluiden konseptointi. Tällä hetkellä Teemu kirjoittaa mm. näitä kirjoituksia Madridista, Espanjasta käsin, jossa hän on viimeistelemässä maisterin tutkintoaan arvostetussa EAE Business Schoolissa.

Seuraa InHuntia LinkedInissä: http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa: https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä: https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
Headhunter
Country Retail Manager
Markkinointijohtaja, Varusteleka
Talouspäällikkö - Anonyymi yritys
Hallitusammattilainen
Uusimmat

Blogista

Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus_InHuntBlogi_1200x630px_plain
Vastuullisuuteen kuuluu avoimuus, josta päätökset tekee hallitus
Avoin viestintä vastuullisuudesta on olennainen osa toimintaa. Vaikka vastuullisuudesta ei välttämättä tarvitse erikseen kertoa, tämä aika ja yhteiskunnallinen...
InHuntBlog__1200x630px_plain
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla
InHuntin Advisory Board -toimintamalli täydentyy uudella konseptilla, Ambassadorilla, joka on käytössä Metson Women’s Leadership Forumilla.
InHunt_hallitushakuDSC00328_HD
Hallituspaikan haku -valmennus: Suuri suosio ja innostuneita osallistujia
InHunt Groupin Hallituspaikan haku -valmennus on saanut suuren suosion ja vuoden 2024 ensimmäinen tilaisuus oli jälleen täynnä.
Kaupan ja elintarvike- alan osaajat_InHuntGroup_plain2
Varmista parhaat osaajat kaupan alan tehtäviin - näin onnistut!
InHuntin kaupan alan osaajapooli kattaa laajasti toimialaosaajia vähittäis- ja tukkukaupasta sekä elintarviketoimialalta.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C (Forte)
    01510 Vantaa