Hakijoille täytyy myydä!

Jaa somessa:

Olen paljon kirjoittanut siitä, miksi monet yritykset menettävät parhaat hakijat rekrytointiprosesseissa ja joutuu loppuen lopuksi valitsemaan niistä joilla on vähemmän annettavaa tehtävään. Yleisimpiä syitä tähän on, että yrityksellä ei ole kirkasta kuvaa haettavasta henkilöstä, ei ymmärretä mistä kanavista henkilöt tavoittaa, rekrytoijien oma kompetenssi ei riita, työpaikkailmoitus on luokattomasti tehty tai ei informoida hakijoille missä kohtaa rekrytointia ollaan menossa.

Kuitenkin aika ajoin näkee, että nämä kaikki asiat ovat suhteellisen hyvin hoidettu ja hakijoiden joukossa on erittäin hyviä, mielenkiintoisia henkilöitä, jotka yritys kuitenkin onnistuu tavalla tai toisella aina menettämään. Usein syy tähän on hyvin yksinkertainen: hakijoille ei myydä tehtävää eikä yritystä tarpeeksi.

”Meille täytyy haluta töihin” on lause jonka olen kuullut liian monta kertaa esim. HR henkilöiden suusta. Kun rekrytointiprosessi toimii ja on näennäisesti varaa mistä valita, niin hakijoita pyöritetään ja pomputetaan milloin minkäkin vaiheen läpi, jonka tuloksena parhaat hakijat toteavat, että paikka ei ole heitä varten. Parhaat työntekijät valitsevat itse työpaikkansa ja jos he eivät saa ansaitsemaansa kohtaloa, kertovat he kohteliaasti, että eivät ole enää käytettävissä.

Hyvin usein asiakkaamme yllättyvät siitä, että nostamme tämän asian hyvin vahvasti esiin. Suorahakuyrityksenä meidän työmme on 100 % myyntityötä. Kun hunttaamme parhaita henkilöitä on meillä käytössä kaikki mahdolliset työkalut, joilla herätämme parhaiden henkilöiden kiinnostuksen. Asiakkaan tavatessa 3 – 5 loppuehdokasta on kiinnostus saatettu sille tasolle, että jokainen on jo erittäin kiinnostunut vaihtamaan työpaikkaa. Kuitenkin on erittäin tärkeää, että asiakas myös myy eikä ainoastaan lähde pommittamaan hakijoita kysymyksillä. Varsinkin suorahakuprosesseissa kandidaatit ovat yleensä jo hyvissä positioissa, mikä tarkoittaa sitä, että heidän ei todellakaan ole pakko vaihtaa.

Jopa Suomen tämän hetkisen menestyneimmän yrityksen Supercellin toimitusjohtaja myöntää, että yksi isoimmista haasteista on se, että kuinka myydä parhaille tekijöille heitä ja Suomea. Supercell on siis yksi kiinnostavimmista taloista pelialalla, mutta silti heidän toimitusjohtaja Ilkka Paananen ymmärtää, että saadakseen parhaat tekijät heidänkin täytyy myydä.

Itse uskon, että tämän meneillään olevan digitaalisen vallankumouksen myötä yritykset tulevat löytämään itsensä vielä tilanteesta, jossa tämä kaikki kääntyy ylösalaisin ja työnhakijat ovat ne jotka tulevat valitsemaan työnantajat. Eli toisin sanoen työnantajat tulevat yhä enemmissä määrin lähestymään potentiaalisia työntekijöitä eikä toisinpäin. Korkean työttömyyden tilanteessa helposti ajatellaan, että osaajia on tarjolla yllin kyllin, mutta muutoksen nopeus ja suomalaisten asenteet ovat pitäneet siitä huolen, että oikealla osaamisella varustetut henkilöt alkavat olla todella kiven alla. Uusia rooleja syntyy organisaatioihin kovalla vauhdilla ja samalla myös johtajalta kuin johtajalta aletaan vaatia aitoa ymmärrystä digitalisaatiosta. Myös ainostaan alle puolet suomalaisista työntekijöistä (48 prosenttia) uskoo, että digitaaliset edistysaskeleet tuovat selkeitä etuja työelämään. Vastaava lukema maailmalla on 69 prosenttia.  Tämä selvisi Accenture Strategyn globaalista tutkimuksesta.

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

http://teemuruuska.branded.me/

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Tällä hetkellä Teemu toimii InHunt Groupin kehitysjohtajana sekä on Hunting Heads Spainin toimitusjohtaja. Hunting Heads yksi maailman johtavista suorahakuketjuista johon InHunt Group liittyi vuonna 2013.

Seuraa InHuntia LinkedInissä:

http://www.linkedin.com/company/inhunt-group-oy

Tykkää InHuntista Facebookissa:

https://www.facebook.com/InhuntGroup

Seuraa InHuntia Twitterissä:

https://twitter.com/InHuntGroup

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja
Förvaltningsdirektör
Hallintojohtaja
Toimitusjohtaja
Head of Claims, Protector
Uusimmat

Blogista

InHuntWorld_iStock_ 904041428
Tehtävän profilointi Suomessa ja Ruotsissa – miksi onnistuminen edellyttää paikallista asiantuntemusta?
Suomi ja Ruotsi ovat toistensa luontaisimmat kasvumarkkinat, mutta rekrytointikulttuurit eroavat yllättävän paljon. Tässä artikkelissa vertailemme, miten tehtävän...
Kuvassa kaksi henkilöä pitävät kiinni kompassista.
Yhteinen suunta, joka muuttaa strategian teoiksi
Moni pk-yrityksen johtaja tunnistaa Marttilan Metallin tarinan: strategia laadittiin, mutta arki ei muuttunut. Syy ei ollut huono suunnitelma, vaan yhteisen...
InHuntGroup_DEN_Finland_AsiakasQuote_1200px_2
Yhä useammin InHunt
Ulkoistettu rekrytointi säästää aikaa ja tuo parempia tuloksia. DEN Finland kertoo, miksi InHunt on heidän luottokumppaninsa.
Kuvassa iloinen tiimi juhlii hyvin onnistunutta strategiaa. Istuvat kokoustilassa.
Strategia, joka tuottaa vaikuttavia tuloksia
Strategia, joka tuottaa tuloksia, ei jää paperille. Se ohjaa päätöksiä, yhdistää ihmiset ja datan sekä elää arjessa muuttuvan maailman mukana.
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.