Osakeyhtiölaissa määritellään hallituksen tehtävät, joihin kuuluvat hallinnosta huolehtiminen ja yhtiön toiminnan asianmukainen järjestäminen. Käytännössä se tarkoittaa strategian linjausta ja avainhenkilöiden valintaa. Mutta maailmassa, jota määrittää vain jatkuva muutos se on helpommin sanottu kuin tehty.
Tällä kertaa hallitustyön Uusi musta -sarjassa tapaamme Sari Kolan, 2005 väitelleen rohkean tutkijan ja mielipidevaikuttajan. Sari on hallitustyössään pannut merkille että missio, visio ja arvot usein jäävät operatiivisen johdon strategiakeskustelun ulkopuolelle ja siksi pohtii, tulisiko hallituksen ottaa voimakkaampi rooli kulttuurin johtamisessa?
Eikä vähiten siksi, että
kannattavuus ja positiivinen yrityskulttuuri
kulkevat käsi kädessä.
”Kiinnostukseni organisaatiokulttuuria kohtaan heräsi jo vuosia sitten. Olen työskennellyt hyvin johdetuissa, vahvasti numero-ohjatuissa organisaatiossa, joissa liikevaihdon ja kannattavuuden lisäksi on mitattu esimerkiksi asiakaskokemusta ja työtyytyväisyyttä suhteessa asetettuihin tavoitteisiin”, kertoo Sari.
Strategikkona hän on looginen ja rationaalinen, mutta johtamisfilosofiana on ihmiskeskeisyys. ”Menestys rakentuu loppujen lopuksi ihmisten teoille ja tekemättä jättämisille. Yrityksen kulttuuri ohjaa sitä tapaa, jolla toimimme erilaisissa tilanteissa, miten kohtaamme työkaverit ja muut yhteistyökumppanit – miten sen kaiken teemme”, Sari toteaa.
Kulttuuri vai sielu?
Elokuun 2019 Harvard Business Review:ssa oli artikkeli yrityksen ”sielusta”. Sielu saa perustajat sykkimään, asiakkaat vakuuttumaan ja työntekijät energisoitumaan.
Millainen on yritys, jolla on sielu?
”Yksi hallituspaikoistani on malliesimerkki sielukkaasta yrityksestä. Innovation House Finlandin perustajat Petra Erätuli-Kola ja Katja Aalto ovat energisiä ja valovoimaisia. He ovat luoneet kodinomaisen työympäristön paitsi itselleen, myös muille. Vaikka co-working ei ole konseptina uusi, kodinomaisuus ja huolenpito erottavat sen muista toimijoista – samoin kuin jokaista toimipistettä vetävät reippaat ja energiset IHF-perheenjäsenet”, kertoo Sari.
Hallituksen rooli kulttuurin johtajana
Vaikka kulttuurin johtaminen ei tyypillisesti useinkaan ole hallituksen agendalla, Innovation House Finlandin hallituksessa se on. Arvot ja arvojen mukainen toiminta ovat yhtä kuin kasvustrategia. Menestys ruokkii menestystä, ja Innovation House Finlandin asiakasyritykset ovat myös menestyneet hyvin ja kasvaneet yrityksen mukana.
Yhä kiihtyvällä vauhdilla muuttuvassa maailmassa strategialla ja strategisilla valinnoilla on entistä tärkeämpi rooli. Hallitukselle kuuluu päätös siitä, elääkö yritys muutoksessa vai menestyykö se luomalla muutosta itse. Vahva ja vastuullinen kulttuuri on IHF:lle toiminnan ja kasvun elinehto ja siis hallituksen näkökulmasta tärkeä asia.
Milloin teidän hallitus käsitteli kulttuuria viimeksi?
Kirjoittanut
Tarja Ilvonen
Johtaja Board Competencies, Senior Headhunter
InHunt Group