InHunt Group nyt myös Instagramissa

Jaa somessa:

Parisen viikkoa sitten julkaisimme ensimmäisen postauksemme Instagramissa. Kanava on ollut tapetilla ja keskustelun aiheena jo vuosia, mutta sinne ei olla menty ennen kuin meillä on ollut selkeänä, miten ja mitä siellä halutaan viestiä ja millä tavalla tuottaa seuraajillemme lisäarvoa.

Meillä InHuntissa kaikki, mitä tulee sosiaaliseen mediaan, tehdään sisäisesti ja näin tarkoittaa se myös sitä, että resurssit ovat suhteellisen rajatut. Näin ei ole järkeä lähteä tekemään jotain vain sen takia, että siellä pitäisi olla. Ainoa asia, jossa ollaan turvauduttu ulkopuoliseen apuun on meidän vlogien kuvaaminen ja editointi, joiden takaa löytyy henkilö nimeltä Joonas Villanen.

Ongelma, jonka valitettavan usein näkee eri yritysten somekanavien kohdalla on se, että niihin on lähdetty vain sen takia, että niissä ”pitää” olla. Ei kuitenkaan olla ymmärretty, että niiden hoitamiseen kuluu todella paljon aikaa ja jatkuva muutamankin postauksen viikkotahti on yllättävän vaativa varsinkin jos jokaisella postauksella pyrkii tarjoamaan seuraajillensa jotain. Usein myös huomaa, että julkaisujen takana on yhteistyökumppani ja näin sisältö saattaa jäädä hyvinkin pinnalliseksi.

Instagramissa InHunt Group tulee tarjoilemaan pelkästään työnhakijoille suunnattua sisältöä vinkkien, vlogien ja blogien muodossa. Suhteellisen uusi Instagram TV eli IGTV tekee myös meille Instagramista nyt mielenkiintoisemman alustan, koska se mahdollistaa pitempien videoiden julkaisun suoraan profiilissa. Ennen kun videoiden maksimipituus oli 1 minuutti.

Myös aika ajoin tulemme viestimään meillä julkisessa haussa olevista avoinna olevista työpaikoista, mutta nekin valitsemme sen mukaan, joiden uskomme kiinnostavan Instagram -tilimme seuraajia. Jo mm. LinkedInissä, Facebookissa ja Twitterissä ilmoitamme käytännössä kaikista meneillä olevista julkisista hauista aina vuorollaan ja näin ei ole tarvetta tehdä sitä yhdessä kanavassa lisää. Instagram tuleekin meillä selkeästi eroamaan sisällöltään meidän muista sosiaalisen median kanavista.

InHunt Groupin tili Instagramissa

Mitä sitten seuraavaksi? Uusia kanavia syntyy jatkuvalla tahdilla ja niistä selkeästi merkittävän on TikTok, joka tällä hetkellä kasvaa räjähdysmäisesti ympäri maailmaa. Erityisesti se on nuorten ja lasten suuressa suosiossa ja yksi sovelluskauppojen ladatuimmista sovelluksista. Lyhyesti kerrottuna TikTok on sosiaalisen median sovellus, jossa julkaistaan 15 sekunnin tai 60 sekunnin mittaisia videoita. Sovelluksella voi kuvata videoita ja muokata niitä monin eri tavoin ja TikTok on panostanut paljon erilaisiin filttereihin, musiikkeihin tai ääniraitoihin.

InHuntia tuskin sovelluksesta tulee ihan vähään aikaan löytymään juurikin edellä mainituista syistä. Se on kuitenkin kanava, jota täytyy pitää silmällä varsinkin siinä vaiheessa, jos TikTokin käyttäjäkunta alkaa kypsentyä, kuten yleensä somekanavilla on ollut tapana. Ja kun näin käy, niin alkaa nuoriso sitten taas siirtyä jonkun uuden sovelluksen pariin, kun on jo käynyt esim. Instagraminkin kohdalla.

Kirjoittanut,

Ota yhteyttä: teemu(at)inhuntworld.com

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt verkkoliiketoimintaan, digitalisaatioon ja digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Hankejohtaja
Head of Consulting & Expertise South
Head of Consulting & Expertise West (Tampere, Turku, Pori)
Country Manager
Tehtaanjohtaja
Uusimmat

Blogista

InHuntGroup_Suden-ja-Karhun-malli_1200px
Karhun vai suden strategia? Selviytymiskeinot myyntitiimille haastavissa oloissa
Talven koittaessa karhu vetäytyy horrokseen ja säästää energiaa – susi kokoaa lauman ja lähtee saalistamaan. Kumpaa strategiaa myyntitiimisi seuraa? Lue vertaileva...
InHunt__Ennakoiva suorahaku ratkaisee rekrytoinnin sudenkuopat_1200px_plain
Ennakoiva suorahaku ratkaisee rekrytoinnin sudenkuopat
Ajoitus on ratkaisevaa suorahakuprosessin onnistumisessa: parhaat tulokset saavutetaan, kun headhunteriin otetaan yhteyttä heti tarpeen ilmetessä eikä vasta...
InHunt__Interim on Euroopassa perusratkaisu -miksi ei Suomessa_plain
Interim on Euroopassa perusratkaisu – miksi ei Suomessa?
Interim-palvelut ovat joustava ja tehokas tapa tuoda kokenutta osaamista organisaatioon silloin, kun tilanne sitä vaatii – ilman raskaita rekrytointiprosesseja....
Johtaja-ole sinä se muutos-jonka haluat nähdä_still
Johtaja, ole sinä se muutos, jonka haluat nähdä
Haastattelussa Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen avaa uuden johtamismallin, radikaalin luovuuden, merkitystä nykypäivän...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.