Soittiko headhunter?

InHunt blogi-Soittiko headhunter?
Jaa somessa:

Soittiko headhunter?

Arki rullaa ja mielenkiintoiset tehtävät seuraavat toisiaan. Vuosisuunnitelma ja strategisten tavoitteiden toteutumista seurataan ja intoa riittää. Ja sitten se headhunter soittaa ja toteaa, että ”alkaisiko tässä firmassa olla jo vuodet täynnä?” MITÄ?

Ne kuuluisat 7 vuotta alkavat olla täynnä, totta.

Seitsemää vuotta pidetään paitsi taloussyklin perusaikajänteenä, myös työurien tärkeänä merkkipaaluna. Mitä voisi tehdä, jos tuonkin ajan jälkeen tuntuu siltä, että matka on yhä kesken ja olisi vielä paljon järkevää saavutettavaa. Ja ennen kaikkea viihtyisi juuri tässä – miksi tästä nyt sitten pitäisi siirtyä jo uuteen?

Pitkän työrupeaman riski samalla työnantajalla on kuplautuminen

Työnantajat puhuvat tästä harvoin itse, mutta ihmisiä silläkin puolella pöytää lopulta on. Kun on riittävän pitkään ollut saman työnantajan palveluksessa, vaikka eri työtehtävissäkin, sama ympäristö opettaa ajattelemaan asioita samoilla tavoilla, tutun prosessin ja työilmapiirin kautta. Ajan myötä häviää näkymä siihen, miten asioita hoidetaan muualla.

Tuttuun ja turvalliseen taipuvaiset nauttivat vakaasta yrityskulttuurista, eivät rymistele liikaa ja pysyvät talossa pitkään. Uudistumishaluiset ja kehittyvät alkavat kuitenkin ihan viisaasti katsella ikkunasta ulos, ja tähytä uusia haasteita.

Ikävä totuus on kuitenkin se, etteivät asiat yksilön näkökulmasta aina vaihtamalla merkittävästi parane 

Organisaatioiden ja yritysten näkökulmasta vaihtaminen sekoittaa pakkaa, mikä edistää yritysten uudistumista. Tällä vilpittömällä asialla ovat myös headhunterit.

On kuitenkin selvää, ettei ruoho aina ole vihreämpää aidan toisella puolella. Jos nautit nykyisistä tehtävistäsi, työkavereistasi, eduistasi ja kaikesta mitä olet ehtinyt saavuttaa, onko sinulla vaihtoehtoja lähdön sijaan?

Onneksi on.

Ole aktiivinen ja estä itse oma kuplautumisesi. Ota oman päivätyön oheen hallitustason neuvonantajan tehtävä, tai pari. Rotaation myötä ota uusi jälleen parin vuoden päästä.

Mitä hyötyä strategisen tason neuvonantajatehtävistä on?

Kerro työnantajallesi, että haluat varmistaa jatkuvan aallonharjalla pysymisen. Tavoitteesi on myös varmistaa jatkuvasti kehittyvä lisäarvon tuottokyky.

Kouluttaudu hallitustason neuvonantajaksi ja hakeudu aktiivisesti ko. rooliin ihan toiselle toimialalle tai toisenlaiseen taloon, jossa kuitenkin oma erityisosaamisalueesi tulee hyödyksi. Näin voit törmäyttää omaa erityisosaamistasi vaikkapa asiakasymmärryksen tai data-analytiikan osaajana uudella alueella, ja saada oman työroolisi oheen näkymää yrityksen kokonaisjohtamisesta – strategisella tasolla.

Kun opit uutta, näkökulmasi laajenee ja kuplasi on vain kaukainen paha uni. Tästä hyötyy myös nykyinen työnantajasi.

Lisäksi Advisory Boardin jäsenyys on julkinen rooli, eli näkyy LinkedIn-profiilissasi ja CV:ssäsi. Eli hyvältä näyttää sitä päivää ajatellen, kun itse olet valmis etenemään urallasi uuteen yritykseen.

Ja nyt, kerro miksi et hakeutuisi Advisory Boardin jäseneksi?

Advisory Board -koulutus HAB – KauppakamariKauppa>>

Blogiartikkelin kirjoittaja
Tarja Ilvonen
Johtaja Board Competencies, Senior Headhunter

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Ravintolatoimenjohtaja
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.