Mitä tapahtuu rekrytointimaailmassa vuonna 2015?

Jaa somessa:

Maailmassa eletään mielenkiintoista aikaa. Yhdysvallat alkaa olla toipunut finanssikriisistä ja ottaa taas omaa paikkaansa maailman talouden veturina. Euroopassa ongelmamaat kuten Espanja parantaa menoaan koko ajan ja vuoden 2014 luvut ovat lupauksia antavia ja pääministeri Mariano Rajoy Brey julisti juhlapuheessaan, että olkoon 2015 vuosi, kun kriisi on kokonaan jätetty taakse. Etelä-Amerikassa monet maat Brasilia etunenässä kasvaa edelleen hyvää vauhtia ja tulevat näyttämään myös merkittävää roolia globaalin talouden jatkaessa elpymistään.

Tämä tarkoittaa sitä, että pikkuhiljaa vuonna 2008 alkanut kriisi alkaa olla takanapäin. Toki mm. Kreikan, Venäjän / Ukrainan tilanne asettaa ison varjon vielä koko Euroopan ylle, mutta eteenpäin mennään. Siihen täytyy uskoa. Vuodesta 2008 ja ns. kriisin aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Digitaalisuus on ottanut lujan otteen ja ICT:n ympärille rakentuu valtaosa yrityksien kriittisistä toiminnoista sekä ennen kaikkea ihmisten käyttäytyminen on muuttanut muotoaan. Muutos on nopeampi mitä se on koskaan ollut ja tämä tarkoittaa sitä, että uudelle osaamiselle ja yrityksien uudistumiselle on akuutti tarve.

Mitä tämä kaikki muutos tarkoittaa sitten rekrytoinnin näkökulmasta? Alla listaan muutaman asian, jotka minun arvioni mukaan tulevat näkymään jatkossa entistä vahvemmin:

1. Osaajista pulaa

Vaikka moni luulee, että osaajia on Suomessa vapailla markkinoilla yllin kyllin, niin näin ei kuitenkaan ole. Maailma on muuttunut radikaalisti ja tarvittavasta tämän päivän osaamisesta ja ymmärryksestä on huutava pula. Tämä lisää entistä enemmän mm. HR:n ja johdon tuskaa yrityksissä, kun sopivia tulevaisuuden osaajia ja suunnannäyttäjiä ei tahdo löytyä.

2. Raha ja koko eivät enää ratkaise

Paljon puhutaan X-sukupolven esiin astumisesta, mutta minä alkaisin puhua jo Y-sukupolvesta ja ns. diginatiiveista. Tämän lajin huiput eivät enää haikaile isoimman palkkapussin tai isoimman kansainvälisen yrityksen perään. Nyt vaakakupissa painaa vapaus, mahdollisuus vaikuttaa ja toteuttaa itseään mielenkiintoisessa motivoivassa ympäristössä muiden huippuosaajien läsnä ollessa.

3. Mediahaku vaikeutuu

Parhaita ja kiinnostavimpia työnhakijoita ei enää tavoiteta Helsingin Sanomien Työelämä -osion tai perinteisten sähköisten kanavien kuten Oikotien ja Monsterin avulla. Nämä ovat edelleen osa prosessia, josta kuitenkin on tullut huomattavasti monimuotoisempi. Yrityksen näkyvyys eri kanavissa (Facebook, LinkedIn, Youtube, Twitter, Instagram, omat www-sivut, webbi etc.) määrittelevät todella paljon sitä, jättääkö potentiaalinen henkilö hakemuksen. Rekrytoinnista tulee myös ns. jatkuva prosessi, jossa HR, viestintä ja markkinointi sulautuvat yhteen ja rakentavat taukoamatta kiinnostavan yrityksen kuvaa, jossa halutaan työskennellä.

4. Työntekijöiden verkostot kasvattavat merkitystään

Samalla kun yritykset huomaavat potentiaalisten henkilöiden löytämisen vaikeuden, omien työntekijöiden aktivoiminen lisääntyy. Perinteinen mediahakuprosessi itse toteutettuna on hankala, hidas, raskas, kallis ja epävarma. Nykyisten työntekijöiden avulla uusi sopiva henkilö voi löytyä todella nopeasti ja vaivattomasti.

5. Oikeat suorahakutoimistot kasvattavat merkitystään

Suorahakutoimistoja on Suomessa satoja. Oikealla suorahakutoimistolla tarkoitan sellaisia yrityksiä, jotka ovat toimineet jo vuosia, toteuttanut satoja ellei tuhansia toimeksiantoja, työllistävät enemmän kuin yksi tai kaksi henkilöä, antavat takuun toiminnalleen ja ennen kaikkea tietävät mitä tekee. Tämänlaisia suorahakutoimijoita Suomessa ei sitten olekaan kuin reilut parikymmentä.

Maailmassa tapahtunut ja käynnissä oleva muutos asettaa aivan uudenlaiset haasteet suorahakutoimijoille. Enää potentiaalisten ehdokkaiden paikantaminen ei ratkaise vaan se, että kuka pystyy houkuttelemaan oikeat henkilöt prosessiin. Tämä tapahtuu vain ja ainoastaan sillä, että ymmärretään asiakkaan business, ymmärretään tehtävän vastuualueet ja tavoitteet sekä puhutaan samaa kieltä potentiaalisten ehdokkaiden kanssa. Potentiaalisen myyntijohtajan houkuttelu eroaa aika tavalla esim. tietoturvapäällikön houkuttelusta.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Hankinta- ja kehitysjohtaja, InCar Oy 
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.