Tom Laine InHunt Groupin neuvonantajaksi!

Jaa somessa:

 

Tom Laine tunnetaan yhtenä Euroopan johtavista LinkedIn-asiantuntijoista ja somerekrytoinnin edelläkävijöistä. Tom on toiminut somerekrytoijana Suomessa ja Englannissa useissa alan yrityksissä. Aikanaan Englannissa työskennellessään Tom hyödynsi systemaattisesti sosiaalista mediaa työssään ensimmäisten rekrytoijien joukossa Euroopassa. Tämän lisäksi Tom perustanut Suomen ensimmäisen sosiaalisen median toimintatapoihin erikoistuneen rekrytointialan yrityksen, ja kouluttaa yrityksiä somerekrytointiin ympäri maailmaa, asiakkainaan yrityksiä ympäri Eurooppaa, Lähi-Itää ja Aasiaa.

 

”Olemme ylpeitä saadessamme Tom Laineen joukkoomme. Kasvoimme taas viime vuonna huomattavasti, ja sama tahti tulee jatkumaan tänäkin vuonna. InHunt Group elää nyt todellista kulta-aikaa ja työntekijämme saavat nauttia kannattavan kasvumme mukanaan tuomista eduista. Strategiaamme kuuluu verkostoitua somessa aktiivisesti ja kirjoittaa blogeja joka viikko, olemme tehneetkin niitä jo yli 200 viikon ajan. Tom tuo meille vielä lisää aktiivisuutta ja laadukkaan someviestinnän osaamista, sekä myös oman vahvan kokemuksensa rekrybisneksestä.” kommentoi Kari Juutilainen, InHunt Groupin toimitusjohtaja.

 

Tänä päivänä Tom on Suomen kokenein LinkedIn-asiantuntija sekä sosiaalisen median rekrytoinnin ja työnhaun kouluttaja. Tom on myös ollut kirjoittamassa useita kirjoja, joista mainittakoon mm. ”Suhteellinen Rekrytointiteoria” (2012), ”Työnhakuopas” (Talentum 2014), sekä ”Henkilöbrändi” (Alma Media 2017). Lisäksi hän on julkaissut ilmaisen LinkedIn Megaoppaan (2016), joka on ladattavissa osoitteesta http://linkedinopas.fi/.

 

Tom Laineen sanoin: ”InHunt on yksi Suomessa rekrytointibisneksen ehdottomasti moderneimpia toimijoita, ja olen pitkään seurannut sivusta yrityksen toimintaa erityisesti someaktiviteettien osalta. Kun sitten Karin kanssa istuimme aiheesta keskustelemaan ja kuulin toiminnan taustoista enemmän, oli InHuntin huikeaan neuvonantajatiimiin mukaan lähteminen helppo päätös. Mielenkiintoisia aikoja edessä!”

 

Lisätiedot:

Kari Juutilainen, toimitusjohtaja, InHunt Group, +358 40 658 4242, kari.juutilainen@inhunt.fi

Tom Laine, +358 400 296 196, tom.laine@somehow.fi

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Toimitusjohtaja, Helsingin Merihaka Oy
Toimitusjohtaja
Toiminnanjohtaja
HEAD OF IT
CTO
Uusimmat

Blogista

Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä -blogi-1200x630
Hei HR, näin maksimoit suorahakukumppanisi osaksi toimintaasi – 4 vinkkiä
Vaikka rekrytointimarkkina näyttäytyy tällä hetkellä monin paikoin työnantajavetoisena, monet osaamisalueet ovat edelleen vaikeasti täytettäviä. Erityisesti...
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä_ -blogi-1200x630
Miten headhunting tukee yrityksen kasvustrategiaa eri organisaatiotyypeissä? 
Kasvustrategia ei ole yhdenmukainen kaikille yrityksille. Eikä myöskään tapa hankkia oikeat osaajat sen toteuttamiseen. Suomi on täynnä erilaisissa kasvuvaiheessa olevia...
Leena Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä-blogi-1200x630
Leena‑Mari Lähteenmaa rohkaisee hallituksia etsimään kasvua taantuman keskellä
InHuntin Hallitushakujen valmennuksessa maaliskuussa Keynote puheenvuoron pitänyt Leena-Mari Lähteenmaa jakoi kokemuksiaan ja näkemyksiään hallitustyöstä ja...
Päätöksiä
ilman
varmuutta-blogi-1200x630
Päätöksiä ilman varmuutta
Epävarmuus on tullut osaksi johtamisen arkea. Markkina ei anna selkeitä signaaleja. Kysyntä elää. Kustannukset vaihtelevat. Samalla odotukset kasvavat, tuottavuutta...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.