Suorahakumarkkinat Suomessa vuonna 2018

Jaa somessa:

InHunt Groupilla tulee tänä vuonna 10 vuotta sen perustamisesta. InHunt perustettiin Helsingissä syksyllä vuonna 2008 juuri kun maailmanlaajuinen talouskriisi puhkesi ja sen vaikutuksia ei varmasti kukaan osannut edes arvata. Siitä lähti sellainen talouden syöksykierre, jota ei oltu pitkään aikaan nähty ja joka vaikutti todella rajusti myös suorahakualaan (Headhunting, Executive Search) Suomessa.

 

Vuosia kestänyt talouskasvu oli synnyttänyt suorahakualalle todella paljon uusia yrityksiä, joista myös InHunt oli yksi. Kriisi ja sen jälkeiset vuodet aloittivat kuitenkin tehokkaan siivouksen ja todella monta suorahakuyritystä hävisi markkinoilta. Jälkeenpäin InHuntissa ollaan monta kertaa todettu, että kriisi oli ehkä parasta mitä olisi voinut tapahtua. Se pakotti kehittämään ja tekemään asioita eri tavalla ja paremmin kuin muut.

 

Itse olen tullut mukaan syksyllä vuonna 2009, eli noin vuosi InHuntin perustamisen jälkeen. Olen nähnyt aika lailla kaiken sen työn, jonka olemme yhdessä tehneet nostaaksemme InHuntin siihen tilanteeseen, jossa se nyt on. Mitään ei olla saatu ilmaiseksi, eikä taloudellinenkaan tilanne ole varsinaisesti auttanut missään vaiheessa. Välillä hetkellisesti on aina näyttänyt siltä että nyt alkaa tapahtumaan, mutta niin ei kuitenkaan ole käynyt.

 

Vuosi 2017 olikin ensimmäinen vuosi InHuntin historian aikana, kun voi todeta että talouskasvusta alkoi näkyä selkeitä merkkejä ja näin myös vuosien työ sai sen palkinnon, jota monet varmasti olivat odottaneet. Aika monen business gurun olen kuullut sanovan, että ne jotka jaksavat uskoa ja kehittää omia toimintojaan leikkausten sijaan silloinkin kun taloudellinen tilanne ei anna siihen mitään syytä, ovat ne jotka korjaavat potin siinä vaiheessa, kun taloudessa alkaa taas tapahtua.

 

Vuonna 2017 InHuntin liikevaihto Suomessa nousi 3,94 miljoonaan euroon, kun vuonna 2016 se oli 2,6 miljoonaa euroa.

 

Suorahakuyritykset Suomessa vuonna 2018

 

Suomessa on pitkälle toistasataa suorahakuyritystä, tai ehkä paremmin sanottuna toistasataa yritystä, jotka tekevät myös suorahakua. Suurin osa näistä on kyllä enemmän tai vähemmän rekry-yrityksiä, joilta löytyy myös pari suorahakuihin erikoistunutta konsulttia. Suorahakujen osuus tulee tosin varmasti useissa yrityksissä tulevina vuosina kasvamaan jo ihan siitäkin syystä, että maksettujen työpaikkailmoitusten avulla alkaa taas olla erittäin haastava löytää huippuosaajia. Varsinkin jos yrityksen rekrytointiprosessi ja työnantajabrändi eivät ole kunnossa.

 

Suorahakualasta oli ennen vaikea saada kattavaa kokonaiskuvaa, mutta nykyään on se mahdollista mm. www.suorahakuyritykset.fi sivuston ansioista. Sivuston ja listan takana ovat samat henkilöt, jotka ovat olleet myös www.duunitori.fi palvelun takana, joka on yksi Suomen vieraillummista työpaikkaportaaleista.

 

Kuten moni huomaa, niin listauksessa käytetty suorahakuliikevaihto ei aina vastaa suoraan yrityksen kokonaisliikevaihtoa. Listauksessa käytetty kriteeri suorahaulle ja näin myös suorahakuliikevaihdolle on se, että haun yhteydessä ei käytetä maksettuja työpaikkailmoituksia, joilla tarkoitetaan esim. Oikotiellä tai Monsterissa löytyviä ilmoituksia avoinna olevasta tehtävästä.

 

Suorahakutoimeksiantojen määrässä sekä headhuntereiden määrässä InHunt on ollut Suomessa ykkösenä jo jonkin aikaa. Vuonna 2018 InHunt Group kiilaa suurella todennäköisyydellä kärkisijoille myös liikevaihdolla mitattuna. Muita kärjessä olevia uskoisin olevan Egon Zehnder, Heidrick & Struggles, MPS, Boyden ja Mercuri Urval.

 

 

Suorahakumarkkinat jatkavat kasvamistaan tulevina vuosina

 

Tulevina vuosina suorahakumarkkinat tulevat Suomessa kasvamaan ja suurimmat syyt tähän ovat vahva talouskasvu, lisääntyvä osaajapula ja työpaikkamedioiden pirstoutuneisuus. Suomessa on prosentuaalisesti erittäin vähän yrityksiä, joilla on rekrytointiprosessi, osaaminen sekä työnantajabrändi niin hyvällä tolalla, että he pystyvät hoitamaan kaikki rekrytointinsa itse.

 

Suurin osa yrityksistä tuleekin tarvitsemaan yhä enemmän apua, kun he tarvitsevat uusia työntekijöitä. Tästä saatiin viime vuonna erittäin vahvoja merkkejä, eivätkä nämä pari ensimmäistä tämän vuoden kuukautta ole tuoneet tilanteeseen mitään muutosta. Päinvastoin, tarjouspyyntöjä ja kyselyitä tulee sisään entistä kiivaammalla tahdilla eri tason positioihin.

 

InHuntin laariin sataa nyt paljon hakuja, koska InHunt on perustamisestaan saakka ollut erittäin vahva myös asiantuntijatason hauissa, kun taas monet muut alamme isoimmista pelureista ovat keskittyneet enemmän ainoastaan ylimpään johtoon. Tähän kategoriaan on InHunt myös kiilannut viime vuosien aikana erittäin tukevasti ja teki viime vuonna pelkästään yli 30 toimitusjohtajahakua. Muista johtajahauista puhumattakaan.

 

Kirjoittanut,

Teemu Ruuska

http://fi.linkedin.com/in/teemuruuska/

 

Kirjoittaja Teemu Ruuska tuli InHuntiin vuonna 2009 ja on siitä asti toiminut rekrytoinnin parissa. Teemu on asunut Madridissa, Espanjassa vuodesta 2014 ja vastaa tällä hetkellä InHuntin kansainvälisestä suorahakuverkostosta InHunt Worldistä. Viime vuodet Teemu on keskittynyt digitalisaatioon ja ennen kaikkea digitaaliseen transformaatioon rekrytointi- ja suorahakualalla.

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
InHunt Group logo
CEO, Senior C-level Business Executive
Toiminnanjohtaja
Engagement Director, Public Sector, Nordcloud
Myyntijohtaja, Louhe Oy
Kasvun ja oppimisen toimialajohtaja
Uusimmat

Blogista

Nopeasti muuttuva teknologia ja kiristyvät turvallisuusvaatimukset haastavat hallitukset _1200px_2
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää
Haastattelussa hallitustyön ammattilainen Timo Lappi – moderni hallitus kehittyy ja kehittää.
InHuntBlog_Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa_plain
Työnantajat rekrytoivat myös joulukuussa – näin erotut joukosta
Unelmien työpaikan etsiminen voi tuntua loputtomalta prosessilta. Vaikka et aina voi itse päättää, milloin aloitat työnhaun, voit parantaa mahdollisuuksiasi...
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa. Kuvassa henkilö punnitsee ajatuksia rekrytointia suunnitellessa.
Kiinteä korvaus vai “success fee” rekrytointikumppanille avainhenkilöitä haettaessa
Avainhenkilöiden rekrytointi on aikaa vievä ja haastava prosessi. Lue kolme syytä, miksi kiinteä palkkio voittaa success fee -palkkion.
InHuntBlog_Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi_1200px_plain
Miten hyödyntää ehdokkaiden arviointia rekrytointiprosessin parantamiseksi
Miten löydät juuri oikean henkilön työtehtävään? Ehdokkaiden arvioinnin avulla voit tehdä perustellumpia rekrytointipäätöksiä. Lue lisää>>
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.