Kohtaamisten aatelia

Jaa somessa:

Wau mikä päivä! KIITOS, että sain olla korvana ja peilinä Sinulle tänään!

Pari viikkoa sitten toimarimme Kari Juutilainen kirjoitti jutun Linkkariin  siitä, että haluamme auttaa ja meille voi soittaa, vaikkei just nyt olis yhtään mitään ostamassakaan. Juttu rikkoi kaikki ennätykset näyttömäärissä ja tykkäyksissä ja Karille sekä meille muillekin tuli todella paljon positiivista palautetta.

Tämän innoittamana päätimme tänään pitää InHuntin porukalla yhteisen kontaktointipäivän, johon reilut parikymmentä headhunteriamme eri puolilta Suomea pääsi osallistumaan. Juttelimme päivän aikana satojen toimitusjohtajien kanssa ja jaoimme kokemuksiamme Teamsin välityksellä kolmen tunnin välein. 

Sen lisäksi, että sovimme tänään yli 250 asiakastapaamista loppukeväälle, meidät suuresti yllätti ja erityisesti lämmitti saamamme huikea palaute, jonka nykyiset ja tulevat asiakkaamme antoivat.

Ihan yleisellä tasolla voi todeta, että soittomme ilahdutti monia, eikä yksikään tavoittamamme ihminen ollut pahoillaan yhteydenotostamme. Oli hienoa nähdä, miten johtajat katsovat eteenpäin. Yleensä kiireisilläkin toimareilla tuntui olevan myös aikaa puhua tilanteestaan ja siitä, miten kukin valmistautuu elämään koronan jälkeen. Näissä vaikeissa hetkissähän toimitusjohtaja on monesti aika yksin. Tuli vahva tunne, että soittoamme arvostettiin.

KOHTAAMISTEN AATELIA!

Tässä sanasta sanaan muutamien toimareiden kommentteja:

”Oli tosi mukavaa, kun soitit, kiitos sinulle siitä.”

”On tosi kiva tunne, kun olette kiinnostuneita siitä, miten meillä ja minulla menee tällaisena vaikeana aikana.”

“Tässä on kaikki aika kulunut ihan vain yrityksen akuuttien käytännön arkiasioiden toimien varmistamisessa. Ehkäpä onkin paikallaan katsoa välillä vähän kauemmaksikin kantavia asioita, vaikkakin tässä uudessa tilanteessa ei kovin kauas meinaa nähdäkään.”

”Kiitos kun löysitte meille kaksi hyvää asiantuntijaa. Annoin teistä vinkin yrittäjätutulleni. Soittakaahan perään ja sanokaa, että Paavo pyysi soittamaan.”

”Ei voi olla totta, että joku kysyy mitä minulle kuuluu? Mahtavaa!”

”Kiitos soitostasi, joka mukavasti katkaisi paineista päivääni.”

”Toimitusjohtajanne aiempi postaus ja teidän kaikkien viesti on auttanut minua jaksamaan.”

”Kiitos kun soitit ja sparrasit, soitan varmasti Sinulle, jos paine nousee liian kovaksi.”

”Huippua, että on ihmisiä, jotka auttavat. Tiedätte, että tj:nä on homma välillä kovin yksinäistä! Varsinkin tällaisessa poikkeustilanteessa!”

”Kiitos että soitit ja toit kalenteriini tapaamisen, joka kuulostaa businekselta eikä koronalta!”

Olihan kyllä taas huikea päivä ja kiva olla osana tätä aktiivisesta huippuporukkaa!

Terhi Okkonen

Senior Headhunter

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Head of Claims, Protector
Intendentti
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Tre småbarnspedagoger med stort hjärta!
Uusimmat

Blogista

Kuvasa henkilö tekemässä työpaikkahakemusta tietokoneella.
Headhunterin näkökulma: Miksi hakemusta ei kannata jättää viime tippaan?
Julkisella sektorilla on yhä yleistä jättää työhakemus aivan viime tipassa. Mutta mitä se kertoo hakijasta ja mitä headhunter ajattelee siitä? Lue, miksi ajoissa...
Kilpailuetu osana strategiaa on yrityksesi turbomoottori_1200x630px
Kilpailuetu osana strategiaa on yrityksesi turbomoottori!
Moni strategia jää suunnitelman tasolle, koska kilpailuetu puuttuu. Kun kilpailuetu määritellään, siitä tulee strategian moottori, joka ohjaa valintoja ja tuo...
Nainen tähyilee ikkunasta korkeassa toimistorakennuksessa.
Milloin yrityksen huono tulos on merkki toimitusjohtajan vaihdon tarpeesta? 
Toimitusjohtajan vaihdon tarpeellisuus on monisyinen kysymys, joka vaatii strategista, taloudellista ja inhimillistä harkintaa. Pelkkä huono tulos ei riitä syyksi.
Mies miettii toimistossa yhtälöitä.
Strateginen epäselvyys – vai kyvyttömyys tulkita ja yhdistellä dataa?
Strateginen epäselvyys – vai kyvyttömyys tulkita ja yhdistellä dataa? Strateginen epäselvyys kuulostaa houkuttelevalta. Se viittaa joustavuuteen, avoimiin vaihtoehtoihin...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.