Mitä jos minulla ei ole enää työpaikkaa?

Jaa somessa:

Hyvin harva tällä hetkellä osaa sanoa varmasti sen, mistä tilanteesta löytää itsensä koronaviruspandemian aiheuttaman kriisin jälkeen. Se on kuitenkin jo nyt varmaa, että valitettavasti iso joukko ei enää tule palaamaan entiseen työhönsä.  

Haastattelimme Jarkko Huotaria, joka toimii johtajana ja on vastuussa InHunt Groupin Outplacement -palveluista. Jarkko on uransa aikana auttanut tuhansia henkilöitä kohti uusia haasteita.

Kerrotko ensiksi hyvin lyhyesti, mitä Outplacement -palveluilla tarkoitetaan?

Kyseessä on yhteinen projekti, jonka aikana henkilön ammattitaito muokataan kirjalliseen muotoon. Ohjauksemme jälkeen kohdehenkilö pystyy myymään omaa ammattitaitoaan monipuolisesti erilaisissa tilanteissa päättäjille, myös työhaastatteluissa. Kyseessä ei siis ensisijaisesti ole CV:n laadintakurssi tai kurssi siitä, miten tehdään hyvä työhakemus (toki myös nämä asiat laitetaan kuntoon).

Oman ammattitaidon ja kyvyn tuottaa lisäarvoa ollessa kirkkaana mielessä, lähdemme yhdessä selvittämään, missä tätä ammattitaitoa tarvitaan. Rohkaisemme henkilöä ottamaan itse yhteyttä tahoihin, joissa osaamiselle on kysyntää ja opastamme käytännössä, miten tätä työtä tehdään. Käytämme hyödyksi myös yhtiömme kontakteja, kun kartoitamme tahoja ja työtehtäviä, jotka sopivat hänelle.

Sinulla on yli kymmenen vuoden kokemus Outplacement -palveluista ja olet auttanut tuhansia henkilöitä urallansa eteenpäin. Mikäli henkilö nyt sitten ajautuu tilanteeseen, missä vanhaa työpaikkaa ei enää ole, mistä kannattaisi lähteä liikkeelle?

Tee näkyväksi oma ammattitaitosi. Kirjoita ylös mitä olet tehnyt. Mitä olet saanut aikaiseksi, millaisia asiakkaita (sisäisiä/ulkoisia) sinulla on ollut. Kuvaile millaisia työvälineitä olet käyttänyt ja kerro millaisissa työyhteisöissä olet työskennellyt? Listaa työtehtävät, jossa ammattitaitoasi ja ennen kaikkea kykyäsi saada sinun jo tekemiäsi asioita tapahtumaan tarvitaan.

Asettaudu toisen asemaan – jos olisit palkkaamassa henkilöä omilla rahoillasi, niin mistä olisit ja asiakkaasi olisivat valmiita maksamaan?  

Säilytä päivärytmisi. Herää samaan aikaan kuin töissä ollessasi. Rytmitä päiväsi työnhakuun kahvi- ja ruokataukoineen. Muuten klo 8:00 – 17:00 välille mahtuu vain työn tehokkaaseen hakemiseen liittyviä tehtäviä – tehokas työn hakeminen on siis työtä.

Onko tämä oikea hetki lähteä hankkimaan lisää tietoa ja syventämään taitoja?

Ehdottomasti. Nyt on hyvä aika hankkia ne tiedot ja taidot, jotka tarvitset, kun työmarkkina toden teolla aukeaa. Työmarkkinoilta tulee poistumaan seuraavan viiden vuoden aikana enemmän väkeä, kun sinne on tulossa. Osaaville ja aikaansaaville ihmisille on varmasti käyttöä myös tulevaisuudessa.

Todennäköisesti talous käynnistyy uudestaan kunnolla vasta kesän jälkeen. Kannattaako työnhaku kesällä?

Kannattaa. Tässäkin tilanteessa on toimialoja, joilla menee hyvin. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita pakkausteollisuuden ja logistiikka-alan tietyt yhtiöt. Kun talous käynnistyy uudelleen, tarvitaan nopeasti osaajia ja siksi sinun on hyvä olla aktiivinen ja verkostoitua jo kesällä.

Mikä on paras vinkkisi niille henkilöille, joilla uuden työn löytäminen on pian edessä?

Listaa viisi toimialaa ja kustakin toimialasta viisi yhtiötä, joissa voisi olla käyttöä niille asioille mitä saisit tapahtumaan yhtiön palveluksessa. Selvitä listaamiesi yhtiöiden joko toimialajohtajan tai toimitusjohtajan yhteystiedot ja ota häneen yhteyttä. Mihin henkilöön, riippuu yhtiön liikevaihdosta. Aloita keskustelu esimerkiksi osaamisesi mukaan: ”Onko teillä tarvetta henkilölle, joka on tehnyt teräsrakennesuunnittelua SolidWorksilla”.

Ajatuksena on tarjota ammattitaitoasi (tämä lähestymistapa pitää sisällään, että olet kiinnostunut yhtiön tarpeista etkä tuputa omia tarpeitasi ensin). Kokemuksieni mukaan aito kiinnostus toisista ihmisistä sekä heidän tarpeistaan edistää myös omien tarpeideni toteutumista. Kun olet tekemisissä palkkaavien esimiesten kanssa, niin älä näyttele tai ”pelaile”, vaan ole oma itsesi (toki muistaen, että kyseessä on työnhakutilanne). Tuo esiin mitä annettavaa sinulla on yhtiölle ja sen asiakkaille.

Älä lannistu! Loppujen lopuksi kyse ei ole kuitenkaan mistään rakettitieteestä. Sinut on jo ainakin kerran valittu uuteen työtehtävään ja silloinkin palkkaava esimies on pitänyt sinua oivana valintana. Mihin ammattitaitosi on kadonnut – ei mihinkään!

Tsemppiä työnhakuun!!!

T. Jarkko

P.S. InHunt Groupin blogista löytyy valtava määrä työnhakuun liittyviä videoita ja kirjoituksia. Löydät ne kaikki kootusti täältä: https://inhunt.fi/category/tyonhaku/

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Kehitysjohtaja / Chief Development Officer
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Business Controller - tuotekustannuslaskenta
Uusimmat

Blogista

Interim HR – selkeyttä, suuntaa ja rakennetta muutostilanteisiin-blogi-1200x630
Interim HR – selkeyttä, suuntaa ja rakennetta muutostilanteisiin
Me InHuntilla näemme usein tilanteita, joissa organisaatio tarvitsee nopeasti vahvistusta johtamiseen, rakenteisiin tai muutoksen läpivientiin. Taustalla voi...
Strategic,Goal,Setting,And,Business,Planning,Concept,With,A,Businessman
Tehokas moottori ei riitä – ilman toimivaa voimansiirtoa pk-yritys ei liiku
Pk‑yrityksen kasvu ei kaadu strategiaan, vaan siihen, miten strategia viedään arkeen. Vaikka osaaminen ja kokemus muodostavat yrityksen vahvan moottorin, ilman...
Heini Pirttijärvi inspiroi Hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa-blogi-1200x630
Heini Pirttijärvi inspiroi hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa
Hallitushakujen valmennusten marraskuun alumnitilaisuudessa meillä oli ilo kuulla Keynote puhujana Heini Pirttijärveä, johtajaa ja hallitusammattilaista, jolla...
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun-blogi-1200x630
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun
Moni pk-yritys elää arjen pyörityksessä niin tiukasti, ettei energiaa riitä kasvun rakentamiseen. Päivittäinen tekeminen vie mennessään, ja organisaatio ajautuu...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.