Hallitustyön vastuu uudessa muuntuvassa toimintaympäristössä

InHuntBlogi_Hallitustyön _vastuu _uudessa_muuntuvassa_toimintaympäristössä
Jaa somessa:

Haastattelemme Taru Lindemania hallitustyöhön kaivatuista osaamisista. Pääset kuuntelemaan podcast-haastattelun täältä.

Hallituksen osaaminen tiukassa tarkastelussa

Hallituksiin haluttava osaaminen puhuttelee, ja syystä. ”Meiltä headhuntereilta kysytään usein, millaista osaamista nyt hallituksiin tarvitaan”, kertoo Tarja Ilvonen. Kysymys on haastava, koska yritykset ovat kovin erilaisia ja erilaisissa vaiheissa omalla kehityspolullaan. ”Ja toisaalta kysymys on paradoksaalinen, koska ihan kaikki yritykset ovat nykyajassa uudenlaisten kaikkia koskevien osaamishaasteiden äärellä”, jatkaa Ilvonen.

Hallituksilla on suuri vastuu, joka korostuu tässä ajassa mm. turvallisuuden kokonaisuuden näkökulmasta aivan uusilla, jopa hermostuttavilla tavoilla.

”Hallitusvalinnat ovat aina monella tapaa vakava ja yksilöllinen paikka, sekä yritykselle, sen omistajille, että hallituksen ulkopuoliseksi jäseneksi valitulle henkilölle. Silti hallituksiin yhä edelleen valitaan uusia jäseniä vaikkapa verkostoista tuttavan vinkkaamana. Tämä on varmasti mahdollinen keino monelle yritykselle edelleen, mutta kyllä meillä esim. InHunt Groupissa näkyy selkeästi uudenlainen varovaisuus avainhenkilöiden valinnoissa. Se näkyy sekä toimeksiantajien määrän kasvuna että kasvavana määränä Hallituspooliin ilmoittautuneina ehdokkaina. Meidät tunnetaan prosessimme huolellisuudesta, josta hyötyvät kaikki”, Tarja painottaa.

Hallitus vastaa viime kädessä kaikesta, siis aivan kaikesta – myös kyberturvallisuudesta

Mitä kybertoimintaympäristöön sisältyy?

Mitä toimijoita kybertoimintaympäristössä on?

Keitä täällä oikein toimii ja mitä kaikkea he voivat tavoitella?

Mitä täällä tapahtuu?

Tietoturva ja tietosuoja puhuttavat näinä aikoina paljon hallituksia. ”Ihan ymmärrettävästi hallituksissa nyt huomataan katsoa pöydän ympärille, onko meillä tässä aidosti kaikki se osaaminen ja ymmärrys, mitä meidän yrityksemme hallitukseensa tarvitsee”, Tarja Ilvonen kertoo tänä päivänä käydyistä keskusteluista. Hallituksen on määriteltävä ja ymmärrettävä riittävän syvällisesti mitä hyvä hallinto tarkoittaa, ja mikä on turvallisuuden merkitys yrityksen toiminnassa. Tietoturvallisuus on kattava teema, joka koskee itse yrityksen ja henkilöstön lisäksi asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja toimitusketjun kaikkia toimijoita.

Jos hallituksessa ei ole tähän riittävää kapasiteettia, asialle on tehtävä jotain. Ja pian.

Hyvän hallinnon varmistamiseksi hallituksen on varmistuttava siitä, että operatiivisessa johdossa on riittävä osaaminen ja kapasiteetti huolehtia kyberturvallisuudesta. Voi hyvinkin olla, että hallitukseen on syytä löytää uusi jäsen, joka tuo lisää osaamista, jotta hallituksen kollektiivinen päätöksentekokyky saavutetaan. Joskus voi olla hyödyksi pohtia hallitustason neuvonantajien määrätietoista hyödyntämistä, ns. Advisory Boardin perustamista. Sinne voi valita huippuasiantuntijoita tukemaan hallitusta sen tärkeässä tehtävässä katsoa kokonaisuutta ja arvioida tulevaisuutta.

Kyberuhkat ja niiden vaikutus yrityksen toimintaan ja maineeseen voivat hallitustasolla tuntua niin moniulotteiselta ja jatkuvasti muuttuvalta aihepiiriltä, että mieluummin vain toivotaan johdon olevan tehtäviensä tasolla. Jotta oikeasti voidaan olla tästä varmoja, tulee hallituksen ottaa roolia ja valmentautua kyberturvallisuusosaamisessa, ja määrätietoisesti kartoittaa varautumista, jatkuvuussuunnittelua, kybersietoisuutta, ja -turvallisuustilannetta yrityksessä nyt ja muuttuvassa tulevaisuudessa.

”Onneksi Keskuskauppakamarissa on nyt hallitustasolle sopiva kyberkoulutus. Siellä pääsee kuulemaan ja keskustelemaan tästä tärkeästä aiheesta, kasvattamaan omaa ymmärrystä ja mikä parasta, laatimaan yritykselle konkreettisen arvion ja suunnitelman, jonka avulla hallitus pääsee asiassa eteenpäin hallitusti”, kertoo Kari Juutilainen InHunt Groupin toimitusjohtaja.

Paitsi hyvä hallinto, myös riskienhallinta on tänä päivänä hallituksen agendalla jatkuvasti, ei enää vuosikellon yhtenä teemana. Kyberympäristö asettaa vaatimuksia myös strategisen viestinnän osa-alueena. On laadittava suunnitelma, miten johdetaan ja tehdään päätöksiä tulevissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

Kyber due diligence – osaisitko sinä kertoa mitä se tarkoittaa?

Blogipostauksen kirjoittaja
Tarja Ilvonen
Johtaja Board Competencies, Senior Headhunter

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Head of Claims, Protector
Intendentti
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Tre småbarnspedagoger med stort hjärta!
Uusimmat

Blogista

Kuvasa henkilö tekemässä työpaikkahakemusta tietokoneella.
Headhunterin näkökulma: Miksi hakemusta ei kannata jättää viime tippaan?
Julkisella sektorilla on yhä yleistä jättää työhakemus aivan viime tipassa. Mutta mitä se kertoo hakijasta ja mitä headhunter ajattelee siitä? Lue, miksi ajoissa...
Kilpailuetu osana strategiaa on yrityksesi turbomoottori_1200x630px
Kilpailuetu osana strategiaa on yrityksesi turbomoottori!
Moni strategia jää suunnitelman tasolle, koska kilpailuetu puuttuu. Kun kilpailuetu määritellään, siitä tulee strategian moottori, joka ohjaa valintoja ja tuo...
Nainen tähyilee ikkunasta korkeassa toimistorakennuksessa.
Milloin yrityksen huono tulos on merkki toimitusjohtajan vaihdon tarpeesta? 
Toimitusjohtajan vaihdon tarpeellisuus on monisyinen kysymys, joka vaatii strategista, taloudellista ja inhimillistä harkintaa. Pelkkä huono tulos ei riitä syyksi.
Mies miettii toimistossa yhtälöitä.
Strateginen epäselvyys – vai kyvyttömyys tulkita ja yhdistellä dataa?
Strateginen epäselvyys – vai kyvyttömyys tulkita ja yhdistellä dataa? Strateginen epäselvyys kuulostaa houkuttelevalta. Se viittaa joustavuuteen, avoimiin vaihtoehtoihin...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.

    InHunt Group on perustettu vuonna 2008  ja on nyt Suomen suurin suorahakutoimija. InHunt toimii jo kahdeksalla paikkakunnalla Suomessa.  Lisäksi InHunt Groupilla on oma kansainvälinen suorahakuverkosto – InHunt World, joka kattaa 29 maata ja kokoaa parhaat paikalliset toimijat yhteen. InHunt apunasi – ympäri maailman.

    Tilaa uutiskirje

    YHTEYSTIEDOT

    myynti@inhunt.fi

    Äyritie 12 C
    (vastaanotto Äyritie 12 B)
    01510 Vantaa

    Artikkelisarja rekrytointiprosessin parantamiseksi

    Teen itse ja säästän - vai säästänkö?

    Jätä sähköpostiosoitteesi, niin lähetämme sinulle kolme faktantäyteistä työnantajille ja yrityksen päättäjille suunnattua asiantuntija-artikkelia sekä viikottaisen uutiskirjeemme. Voit halutessasi poistua postituslistalta uutiskirjeen lopussa olevasta linkistä.