Johtamistyö on haastava pesti. Työelämän murroksen ja muutoksen tahti kiihtyy, osaamistarpeet muuttuvat ja työn vaatimukset kasvavat. Kilpailu ei pelkästään kiristy, vaan myös monimuotoistuu ja asiakaskäyttäytyminen ja -tavoitettavuus pirstaloituvat. Ammattiosaajien saatavuushaasteet lisääntyvät, markkinat kansainvälistyvät ja digitalisaation merkitys vahvistuu. Näiden asioiden keskellä ei johtajan työhaasteiden vähenemisestä ole tietoakaan – päin vastoin.

Nyt siihen on tullut lisäksi parasta aikaa voimistuva koronapandemia. Kokeneet johtajat ovat nähneet jo useammat taantumat ja lamat ja omaavat kokemuksen tuomaa keinovalikoimaa niitä varten. Mutta nyt koronatilanne on täysin upouusi, josta aiempaa kokemusta ei ole kenelläkään. Eikä sen kestosta ja päättymisestä ole tarkkaa tietoa ja varmuutta terveydenhuoltoalan ammattilaisillakaan.

Sanotaan, että johtaja on yksinäinen. Tämän päivän epävarmuuden keskellä johtaja voi olla entistäkin yksinäisempi. Onko johtajan omat ja myös organisaation odotteet sitä, että johtaja nousee kaikkivoipana, -tietävänä ja -osaavana sekä edestä johtavana urheana sankarina organisaationsa pelastajaksi? Voi olla, mutta toivottavasti ei, sillä johtajakin on vain normaali erehtyvä ihminen.

Eikä tuolla edellä mainitulla pelkällä edestä johtamisella enää tänä päivänä pärjää. Ei ole pärjännyt enää pitkään aikaan, niin hyvä ja tarpeellinen johtamistapa kuin se tietyissä sopivissa tilanteissa onkin. Tarvitaan myös johtamisosaamista keskeltä ja takaa. 

Kun tarvitaan ladunavaajaa, tiennäyttäjää tai keulahahmoa, niin edestä johtaminen on paikallaan. Takaa johtaminen on perusteltua, kun annetaan ammattiosaajille ja itseohjautuville tiimeille vapaus, vastuu ja valtuudet toteuttaa itsenäisesti omaa tehtäväänsä ja hyödyntää osaamistaan. Keskeltä johtamisessa johtaja on itse henkilökunnan keskellä toimiessaan tiivis osa koko työyhteisöä, ymmärtää sitä ja myös siinä roolissaan oppii tunnistamaan oman porukkansa vahvuudet ja kyvykkyydet sekä kehittymis- ja lisäresurssitarpeet. Lisäksi hyvällä johtajalla on pelisilmää katsoa, milloin on syytä johtaa edestä ja milloin keskeltä tai takaa.

On ymmärrettävää, jos johtaja kokee näinä päivinä työssään epävarmuutta, hallitsemattomuutta, painetta, pelkoa tai ahdistusta pohtiessaan johtamansa työyhteisön tulevaisuutta vaikeine ja raskaine päätöksineen. Johtaja ei välttämättä kovin helposti kerro huolistaan esimiehelleen eli hallituksen puheenjohtajalle eikä hallitukselle, tai tuo murheitaan esille alaisilleen johtoryhmässä. Siksi hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten on hyvä itse aktiivisesti huomioida mitä tukea johtaja heiltä tarvitsee. Samoin myös johtoryhmän jäsenten antama tuki on nyt entistä enemmän arvokas ja paikallaan.

Johtajan ei tarvitse olla yksin. Kyse on paljolti myös siitä, kuinka avoin keskustelukulttuuri työyhteisössä on onnistuttu rakentamaan ja kuinka jouhevasti ja toimivasti vastuuta jaetaan. Näihin molempiinhan johtaja itse pystyy hyvin vahvasti vaikuttamaan ja niitä edistämään. Jos johtaja itse on joka paikan höylä, niin hän omalla toimintatavallaan luo helposti niin suuren varjon, että sen alla muiden on haastavaa kasvaa ja tiukan paikan tullen kyetä kantamaan tarvittavaa vastuuta. 

Usein ulkoinen uhka tai vihollinen – tällä hetkellä korona – tiivistää sisäistä yhtenäisyyttä. Nyt yhteistyön ja tilanteen jakamisen merkitys korostuvat. Useampi henkilö näkee yhtä silmäparia enemmän ja löytää uusia lähestymiskulmia, ideoita, näkemyksiä ja ratkaisumahdollisuuksia. Yhdessä olemme yksinäistä vahvempia ja kyvykkäämpiä. 

Tarvitaan ennemmin vanhaa tuttua ajattelua siitä, mitä minä itse voin tehdä organisaation hyväksi, kuin mitä organisaatio voi tehdä minun hyväkseni. Ja miten työssäni annan oman panokseni esimieheni, kollegoideni ja alaisteni tueksi sekä autan heitä pääsemään tavoitteisiinsa. Kuten Sauli Niinistö puki asian sanoiksi, ollaan fyysisen etäisyyden aikana henkisesti lähellä.

Pandemia ei jatku loputtomiin, se päättyy joskus. Milloin, sitä emme tiedä, mutta se päättyy. Siihen saakka ja siitä eteenpäinkin me tarvitsemme yhteistyötä ja yhteispeliä. Ja kyllähän meillä tarvittaessa yhteis- ja joukkuepeli sujuu. Meillä jokaisella on varmasti siitä hyviä esimerkkejä omilta työpaikoiltamme. Tiedämmehän me sen myös hallitsevana jääkiekon maailmanmestarina ja tuoreena jalkapallon EM-kisoihin tiensä raivanneena maana. Talvisodan hengestä puhumattakaan.

Aika vaatii nyt vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhteistyökykyä. Enemmän henkistä läheisyyttä, tukea ja tekoja toinen toisillemme. Aika vaatii yhteen hiileen puhaltamista. Ei anneta hehkun himmetä.

Jutun kirjoittaja on InHunt Group Oy:n Pohjois-Suomen aluejohtaja, Senior Headhunter, Stig Hedberg. Stig tuli InHuntiin vuonna 2014 ja on siitä asti vastannut erilaisista johto-, päällikkö- ja asiantuntijatason avainhenkilöiden rekrytoinneista ja suorahauista. Ennen InHuntia hän on toteuttanut rekrytointeja neljän eri työnantajansa palveluksessa.