Nuijahallitus on historiaa

Jaa somessa:

Hallitustyö kaipaa tuuletusta. Hallitustyön Uusi Musta – sarjan haastattelussa hallitustyön ammattilaiset Leena Niemistö ja Pia Rautakorpi toivovat hallitustushuoneisiin raikasta läpivetoa, joka voisi nostaa hallituksen kyvykkyyden luoda arvoa aivan uudelle tasolle. Hallituksen tehtävä ei ole valvoa sivussa, kun maailma ja asiakkaat muuttuvat. Hallituksen rooli on olla aktiivinen strateginen uudistaja.

Nuijahallitus on historiaa

Yrityksen omistusrakenne ja elinkaari vaikuttavat vahvasti hallitustyöhön ja hallituksen rooliin. Leena ja Pia toivovat kaikissa yrityksissä aktiivisempaa hallituksen kompetenssin hyödyntämistä.

Hallitukselle kannattaa jättää työstettäväksi muutakin kuin päätöksenteko nuijahallituksen tapaan”, Leena sanoo ja jatkaa: ”Parhaimmillaan hallitusta hyödynnetään jo varhaisessa vaiheessa strategiaprosessia, jolloin strategia kypsyy aidossa vuorovaikutuksessa niin johtoryhmän, hallituksen kuin muidenkin sidosryhmien kanssa. Tämän lisäksi strategian toimivuutta tulee arvioida säännöllisesti nopeasti muuttuvassa ympäristössä.

Kuvassa vasemmalta Tarja Ilvonen, Leena Niemistö ja Pia Rautakorpi

Hallituksen jäsenillä on kompetenssia ja näkymää asioihin, jotka eivät yrityksen johtamisen arjessa näyttäydy operatiiviselle johdolle samanlaisina. Hallituksen, toimitusjohtajan ja johtoryhmän avoin ja aktiivinen yhteistyö vaatii luottamusta ja arvostusta kaikilta osapuolilta.

Hyvän hallitustyön reseptiin kuuluvat kompetenssi, kriittisyys, kuuntelu ja kunnioitus. Hallituksen pitää olla tietoinen omasta roolistaan yrityksen kulttuurin ja pelisääntöjen luomisessa”, Pia sanoo.

Jokaisessa yrityksessä kannattaisi säännöllisesti keskustelulla hallituksen roolista ja hallitustyölle asetetuista tavoitteista sekä omistajien että operatiivisen johdon kanssa”, jatkaa Pia.

Startup-oppeja myös hallitustyöhön

Voisiko elinkaaressaan pidemmällä olevat yritykset ottaa oppia startupien ketteryydestä myös hallitustyössä?

Leena ja Pia ovat molemmat sijoittajina NoNoNo:ssa. NoNoNo on radikaali verkkopalvelu, joka auttaa yrityksiä tekemään markkinointia yhdessä omien asiakkaidensa kanssa. Radikaaliksi NoNoNon konseptin tekee brutaalin rehellinen avoimuus, jossa yritykset kutsuvat asiakkaansa antamaan palautetta ja reklamaatioita julkisesti. Pöytä putsataan avoimuudella ja NoNoNon palvelua käyttävät yritykset rakentavat tulevaisuuden kilpailuetua ja kassavirtaa yhdessä vaativimpien asiakkaidensa kanssa.

Sama brutaalin rehellinen ja avoin kulttuuri, joka on NoNoNo:n liiketoimintakonseptissa, näkyy myös yrityksen hallitustyössä ja omistajadialogissa”, kertoo Pia, joka on ollut NoNoNo:n hallituksessa pari vuotta.

Leena ja Pia tunnistavat yrityksen elinkaaren ja omistusrakenteen vaikutuksen hallituksen työskentelyyn. Parhaimmillaan kaikissa yrityksissä voitaisiin kuitenkin hyötyä siitä, että hallitus pystyisi ketterästi tukemaan johtoa strategisesti operatiivisessa johtamisessa.

Ketteryyttä vaaditaan strategiaa ohjaavien skenaarioiden suhteen jokaiselta yritykseltä ja hallitukselta”, Pia muistuttaa ja Leena jatkaa:”Hallituksen ja johtoryhmän keskinäinen luottamus, avoimuus asioiden valmistelussa ja vilpittömässä sparrauksessa ovat elintärkeitä strategisten asioiden käsittelemiseksi hallituksessa.”

Rohkeus uudistaa ja raikastaa hallitustyöskentelyä lähtee rehellisestä kysymyksestä, mitä arvoa hallitustyöskentely yritykselle tuo ja mitä se voisi parhaimmillaan tuottaa. 

Tarja Ilvonen

Toimitusjohtaja

InHunt Boards Oy

Tutustu myös muihin "Hallitustyön uusi musta"-sarjan artikkeleihin:

InHuntBlog-Nuijahallitus on historiaa_InHuntBlogi_1200x630px_plain3
Nuijahallitus on historiaa
Hallitustyö kaipaa tuuletusta. Hallitustyön Uusi Musta – sarjan haastattelussa...
Viestintästrategia hallituksen pöydällä_InHuntBlogi_1200x630px_plain2
Viestintästrategia hallituksen pöydällä
  Vuonna 1966 Pori Jazz-rytmimusiikin pääkonserttiin osallistui 600 henkilöä....
Hallituksen hallittu huvinvointi_InHuntBlogi_1200x630px_plain2
Hallituksen hallittu huvinvointi
  Kuinka usein olet nähnyt yrityksen organisaatiokaavion esitettynä muussa...
Kulttuurin tyostaminen – hallituksen supervoima_1200x630px_plain
Kulttuurin työstäminen - hallituksen supervoima
    Osakeyhtiölaissa määritellään hallituksen tehtävät, joihin kuuluvat...
Työn tarkoitus on tehokas moottori_1200x630px_plain
Työn tarkoitus on tehokas moottori
”Kaikkein tärkeintä on työn tarkoitus. Kisakallion tarkoitus on edistää...
Asiakas oikeasti keskiossa_1200x630px_plain
Asiakas oikeasti keskiössä
Etsii, etsii ja soisi löytävänsä – ”Hei, mistä löytäisin niitä vegaaniviinejä?”....
Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
Kehitysjohtaja / Chief Development Officer
Lakiasiainjohtaja
Projektipäällikkö/projektijohtaja
Hallitusammattilainen
Business Controller - tuotekustannuslaskenta
Uusimmat

Blogista

Heini Pirttijärvi inspiroi Hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa-blogi-1200x630
Heini Pirttijärvi inspiroi hallitushakujen valmennusten alumnitilaisuudessa
Hallitushakujen valmennusten marraskuun alumnitilaisuudessa meillä oli ilo kuulla Keynote puhujana Heini Pirttijärveä, johtajaa ja hallitusammattilaista, jolla...
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun-blogi-1200x630
Ambitio, irtiotto ja yksinkertaistaminen, kolme avainta pk-yrityksen kasvuun
Moni pk-yritys elää arjen pyörityksessä niin tiukasti, ettei energiaa riitä kasvun rakentamiseen. Päivittäinen tekeminen vie mennessään, ja organisaatio ajautuu...
shutterstock_1451056742
Katsaus vuoden 2026 rekrytointimarkkinaan
Vuoden 2026 työmarkkinat headhunterin silmin – missä syntyvät pullonkaulat ja miten ne ratkaistaan?  Vuosi 2026 näyttää työmarkkinoilla ulospäin ristiriitaiselta....
shutterstock_2504900877
Hyvä strategia kertoo arjen tekemisestä 
Strategiat syntyvät usein työpajojen ja fläppitaulujen äärellä, mutta todellinen strategia ei ole tavoitteiden lista — vaan valinta siitä, mitä organisaatio...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.