Uutta osaamista hallitukseenne?

Jaa somessa:

Yhä useammat yritykset hakevat hallituksiinsa ulkopuolista osaamista ja näkemystä. Kehityssuunta on tervetullut – yritysten uudistumisen kulmakivi, strategia, varmasti paranee, kun useammat ja erilaiset viisaat päät lyödään hallitusti yhteen, hallituksessa.

Ne ajat, jolloin ulkopuolinen hallituksen jäsen löytyi tuttavapiiristä, ovat ohi. Tänä päivänä haetaan ennen kaikkea erinomaista kokemustaustaa yhdistettynä tiettyyn osaamiseen, vaikkapa kansainvälistymisen tueksi tai digitaalisten palveluiden strategiseen kehittämiseen.

Hallitustyössä lähtökohtana on vankka yritysjohtamisen osaaminen ja tyypillisesti henkilöllä on jo kokemusta hallitustyöstä. Hallitustyökin itsessään kehittyy ja muuttuu, on suorastaan murroksessa sekin. Siksi hyvä rotaatio ja hallitustyön jatkuva aktiivinen kehittäminen on uudistumisen luonteva edellytys.

Työurien pirstaloituessa yhä useampi kokenut johtaja näkee itsensä useissa rooleissa, yrityksensä johtotehtävässä mutta mielellään myös jonkun muun tai muiden yritysten hallituksissa.

InHunt Groupin hallituspooli perustettiin viime talvena ja se on saavuttanut huikean suosion lyhyessä ajassa. Eikä ihme, sillä pooli on uudenlainen kanava sekä yrityksille että hallitustyön ammattilaisille tai sellaiseksi kehittyville löytää toisensa. Kun keskiössä on Headhunterin arvioima kokemustausta ja henkilötyyppi yhdistettynä juuri haluttuun ja prosessimme avulla varmistettuun osaamiseen, tuloksena on loistava loikka yrityksen hallitustyössä.

Poolin jäsenistä noin puolet on pääkaupunkiseudulta ja puolet kattavasti muualta Suomesta. Osaamisalueet jakautuvat laaja-alaisesti: merkittävimmät alueet ovat kansainvälinen liiketoiminta, strategia ja myynti. Muina lähes tasavahvoina alueina on poolissa edustettuna digitalisaatio-osaaminen, asiakasymmärryksen hyödyntäminen, rahoitus ja yrityskaupat, sekä start-up toiminta. Myös erilaiset teknologiat ja kanavajohtaminen löytyvät poolin osaamisrepertuaarista.

Usein osaamisen lisäksi toivotaan myös neutraliteettia; haettava henkilö voi hyvinkin olla nimekäs, mutta mielellään ei entuudestaan kenenkään hallituksen jäsenen tai yrityksen toimivan johdon tuttava. Tällaiset kandit hallitukseenne löydät meiltä InHunt Groupin poolista, nopeasti, turvallisesti ja kustannustehokkaasti.

Ota yhteyttä ja etsitään teille tarpeisiinne sopiva hallituksen jäsen!

Kirjoittanut,

Tarja Ilvonen

Johtaja Board Competencies, Senior Headhunter

Jaa somessa:
avoin työpaikka ikoni

Rekrytointi tulossa?

Autamme mielellämme. Ota meihin
yhteyttä ja palaamme sinulle 24h sisällä.

Liity sisäpiiriin ja

Tilaa InHunt Groupin Uutiskirje

Vastaanota sähköpostiisi tieto uusista avoimista työpaikoista, blogi-postauksista ja podcast-jaksoista.

Uusimmat työpaikat
VP Sales and Customer Care
Compensation & Benefits Director
Chief Financial Officer, CFO
Toiminnanjohtaja
Franchise Partner / Entrepreneur Kitchen & Home Solution Business
Uusimmat

Blogista

Interview,,Employer,Or,People,In,Office,With,Laptop,For,Recruitment
Kira-alan rekrytointimarkkinat kylmänä vai kuumana? InHuntin osaajat löytävät tekijät, joita muut eivät tavoita
Datakeskukset, infra ja energiahankkeet vetävät investointeja – mutta osaavista tekijöistä käydään kovaa kilpailua. InHuntin kiinteistö- ja rakentamisalan osaajapooli...
Fund,Managers,Team,Consultation,And,Discuss,About,Analysis,Investment,Stock
Suomi nousuun – tutkimuksen keskeiset havainnot
Suomi nousuun -haastattelututkimukseemme osallistui laaja joukko ylimmän johdon ja hallitustason vaikuttajia eri toimialoilta: pörssiyhtiöistä kasvuyrityksiin...
Two,Professionals,In,A,Business,Meeting,,Discussing,Data,On,A
Megatrendit muovaavat osaamistarvetta – pysytkö mukana muutoksessa?
Megatrendit vyöryvät työelämän yli vauhdilla, ja vanhat säännöt eivät enää päde. Tekoäly, digitalisaatio ja vihreä siirtymä ravistelevat työelämää –  ratkaisevaa...
Tulevaisuuden hallitus tarvitsee systeemistä ajattelua.
Vaikuttava strategia yhdistää merkityksen, rakenteet ja tulokset
InHuntin Hallitushakujen huhtikuun alumnitapahtumassa Keynote puheenvuoron pitänyt Sari Kola puhui hallitustyöstä, strategisen ajattelun merkityksestä sekä siitä,...
yhteistyö kättely ikoni

Haluatko kuulla lisää palveluistamme?

Tällä lomakkeella voit pyytää lisätietoja InHuntin palveluista yrityksille. Avoimet työpaikat sekä hakuohjeet löytyvät täältä.

    Ota yhteyttä ja
    palaamme sinulle
    24h sisällä.